Alakategoriat
Ei uusia viestejä Satama
Koska Azkabanin saarelle ei voi ilmiintyä ja hormiverkon käyttömahdollisuudetkin on vankien pakoyritysten pelossa jouduttu poistamaan, sekä vangit että vartijat toimitetaan saarelle ja takaisin taian kuljettamien veneiden avulla. Veneille on paikka saaren yksinkertaisessa ja pienessä satamassa, mutta ne eivät odota siellä jatkuvasti, vaan tulevat paikalle vastarannan satamasta ainoastaan kutsuloitsujen avulla. Satama on todellisuudessa sen verran yksinkertainen ja pieni paikka, että sitä voisi nimittää pelkäksi venelaituriksikin. Satama on vangeilta kiellettyä aluetta.
0 viestiä
0 aihetta
Ei uusia viestejä Hautausmaa
Lukuisat vangit ovat viettäneet elämänsä viimeiset päivät Azkabanissa. Mikäli omaisensa eivät ole halunneet heitä haudattavan muualle, ovat heidän ruumiinsa päätyneet Azkabanin saaren korkeasti aidatulle hautausmaalle. Hautausmaa sijaitsee vankilalinnoituksen ulkopuolella, aivan yhden seinämän kyljessä, ja suurimmasta osasta velhojen sellejä näkee sinne. Hautausmaa on täynnä yksinkertaisia, karuja hautakiviä, joiden tummanharmailta pinnoilta saattaa tarkkanäköinen erottaa edesmenneiden vankien nimiä sekä synnyin- ja kuolinpäiviä. Vangeilla on pääsy hautausmaalle perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 9.00-19.00.
0 viestiä
0 aihetta
Ei uusia viestejä Muut saaren alueet
Muut alueet, kuten ne loput paikat, jotka sijaitseva vankilalinnoituksen ulkopuolella. Saari on pieni, ja vankilarakennus, hautausmaa sekä satama vievät siitä suuren osan, mutta lisäksi löytyy karua rantakivikkoa, joka usein peittyy tyrskyävien aaltojen alle. Vangeilta pääsy kielletty.
0 viestiä
0 aihetta
Ei uusia viestejä Sisäpiha
Kolmion muotoisen vankilarakennuksen keskellä on niin ikään kolmion muotoinen sisäpiha. Azkabanin korkeat kiviseinät luovat varjojaan sisäpihan ylle ja vain hyvin vähäinen auringonvalo yltää alas pihamaalle saakka. Maanpinta on peittynyt enimmäkseen kitukasvuisen ruohon ja sammaleen alle. Siellä täällä on muutamia, lähinnä taikuuden avulla hengissä pysytteleviä pensaskasvustoja. Sisäpihan seinämät on valaistu soihduin ja siellä täällä sijaitsee muutamia kivipenkkejä. Vangeilla on pääsy sisäpihalle päivittäin klo 8.00-23.00.
51 viestiä
1 aihetta
Uusin viesti kirjoittanut Miwra
Vs: Kahlittuna (K-18)
29.11.08 - klo:17:02

: