Sivuja: 1 2 [3]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Vahingonilo voi joskus koitua kohtaloksi  (Luettu 271 kertaa)
Miwra
kirsikkasiirappi

Poissa Poissa

Viestejä: 352



WWW
« Vastaus #30 : 20.11.09 - klo:14:54 »

//Oletan nyt ettei Jace kuitenkaan laittanut ovea lukkoon koska silloinhan peli periaatteessa olisi tässä? :DD//

Amosin päivä ei olisi voinut huonommin tästä enää jatkuakaan. Hän sai kyllä puettua ylleen mutta siinä vaiheessa toinen oli jo ehtinyt viedä hänen taikasauvansa ja pinkoa ulos sellistään. Amos huokaisi ja pohti muutaman sekunnin sadasosan sitä mitä tekisi.
Hänellä ei ollut nyt hänen omaa taikasauvaansa muttei hänellä ollut aikaa myöskään pyytää taikasauvaa lainaan joltakulta toiselta vartijalta eikä hän sen paremmin ehtisi näille tilannetta selittääkään jolloin voisi lähettää jonkun toisen Jacen perään.
Muttei hän voinut noin vain toista pakoonkaan päästää ja sen hän tiesi myös. Hän ei ollut edes saanut kostoaan vielä ja jos toinen pääsisi pakenemaan se riittäisi todistamaan heille kumpaisellekin hänen todellisen heikkoutensa!
Eikä hän - Merlin sentään - heikko ollut!

Hän sai vielä paidankin takaisin ylleen nopeasti ja lähti pinkomaan toisen perään. Tässä vaiheessa pitkistä jaloista olisi ollut hyötyä muttei hän sellaisia omannut! Ja kaiken kukkuraksi hänen takapuoleensa sattui ihan perkeleesti mutta onneksi hänen kuntonsa sentään kestäisi pienen kilpajuoksun!
tallennettu

Noel Castle, vanki
Ethanael Disbir, vanki
Forbes Amos Kelsey, vartija (aiemmin toiminut 'pahiksena')
Ayumu
viuhumato

Poissa Poissa

Viestejä: 64


Life Sucks and Then we Die


« Vastaus #31 : 30.11.09 - klo:00:09 »

Jace nauraa räkätti itsekseen juostessaan kevyesti ja ongelmitta jo portaita alas ulko ovea kohti. Pian hän kuitenkin kuuli askelia perässään ja näki Amosin pinkovan perässään. "Mm.. tästähän tulee mielenkiintoista." Jace naureskeli itsekseen jatkaen juoksemista. Ehkä hän ei karkaisi vielä.. nytkun oli noin komea viihdyttäjäkin. Täytyisi vielä hetken kuitenkin pitää takaa-ajo tilannetta yllä ja sitten he voisivat mahdollisesti harrastaa sitä sovintoseksiä. Hän mielellään testaisi Amosin takamusta uudemman kerran. Vaikka tuo ei siihen varmaan ilman vastaanlaittamista suostuisikaan, mutta ei se mitään sehän toisi vain jännitystä tähän heidän leikkiinsä. Ja niin Jace nopeutti jälleen hieman tahtiaan juosten karkuun edelleen ulko ovea kohti pohtien mihin saisi huijattua Amosin jatkoa varten.
tallennettu

Brandon Draven, Vanki
Jace Morgenstern, Vanki

You shadow of forgotten dreams
You come to take again away
My hope on your black wings
Miwra
kirsikkasiirappi

Poissa Poissa

Viestejä: 352



WWW
« Vastaus #32 : 30.11.09 - klo:19:33 »

Amosista tämä ei ollut lainkaan mielenkiintoista! Hän ei ollut ryhtynyt tähän työhön vain voidakseen jahdata vastaan niskuroivia vankeja pitkin Azkabanin käytäviä! Etenkään kun tämä vanki oli vieläpä onnistunut juuri hetki sitten alistamaan hänet ja nyt tämä suuntasi kohti ulko-ovea ja sai Amosin ärtymään.
Hän ei noin vain päästäisi vankia pakoon ja miten tämä edes aikoi pakoon päästä kun ovia tavattiin pitää lukossa eikä täältä päässyt poiskaan kaikkoontumalla!?

Noh, ainakin hän saisi toisen passitettua uuteen selliin jos ei muuta...Ja samalla hän voisi vannottaa kostavansa toiselle sen mitä tämä oli hetki sitten onnistunut hänelle tekemään!




tallennettu

Noel Castle, vanki
Ethanael Disbir, vanki
Forbes Amos Kelsey, vartija (aiemmin toiminut 'pahiksena')
Ayumu
viuhumato

Poissa Poissa

Viestejä: 64


Life Sucks and Then we Die


« Vastaus #33 : 17.12.09 - klo:15:25 »

Jace jatkoi pakomatkaansa kunnes saapui sellin luokse johon hänet oli tarkoitus siirtää piiloutuen sitten kulman taakse odottaen Amosin saapumista ja tuon saavuttua hän hyökkäsi pois kulman takaa painaen Amosin tiiviisti seinää vasten suudellen tuota kiimaisena lausuen yksinkertaisen loitsun sitoen toisen kädet seinässä roikkuvaan telineeseen joka oli sopivasti hieman katseilta syrjässä ja varjossa painaen innokkaasti vartalonsa Amosin vartaloa vasten suudellen kiimaisesti ja rajusti toisen huulia ja sitten kaulaa sekä hartiaa. Alkaen jälleen riistää paitaa tämän yltä availlen nopeasti housuja suudellen ja purren toisen paljasta rintakehää vieden kielensä hieromaan toisen nännejä.

//sori autohitti : DD//
tallennettu

Brandon Draven, Vanki
Jace Morgenstern, Vanki

You shadow of forgotten dreams
You come to take again away
My hope on your black wings
Miwra
kirsikkasiirappi

Poissa Poissa

Viestejä: 352



WWW
« Vastaus #34 : 19.12.09 - klo:23:47 »

Amos ei osannut odottaa sitä mikä häntä oli vastassa. Jo ylipäätään se että toinen oli johdattanut hänet uuden sellinsä luo oli omituista ja yllättäen toinen syöksähti kulman takaa ja painoi hänet seinää vasten. Selvästi juokseminen oli saanut veren virtaamaan kaikkialla toisen kehossa nopeammin sillä pian Jace suuteli häntä kiimaisena ja ennen kuin hän ehti sitä tajutakaan oli toinen ehtinyt loitsimaan hänet kiinni seinästä roikkuvaan telineeseen.

Amos kurtisti kulmiaan ja kohotti katseensa lukittuihin käsiinsä. Ei tässä nyt näin ollut pitänyt käydä! Hän koetti unohtaa tavan jolla toinen painoi vartaloaan hänen vartaloaan vasten ja sen sijaan keskittyi riuhtomaan käsiään vapaiksi.
Kiimainen suudelma kuitenkin viimeistään vei hänen huomionsa hetkeksi hänen kahlituista käsistään mutta toisen ryhtyessä nostamaan hänen paitaansa Amos tajusi mitä pian jälleen tapahtuisi ellei hän saisi pian käsiään irti ja hän koetti jälleen päättäväisesti riuhtoa ranteitaan vapaiksi...

"Päästä minut irti! Sinulla, saastainen kuolonsyöjän ketku, ei ole mitään oikeutta tähän!"
Tässä vaiheessa Amos unohti kyllä sen mitä oli itsekin ollut ja mitä olisi yhä toivonut olevansa mutta hän tahtoi päästä tästä irti eikä toisella vankina ollut oikeutta sitoa häntä, vartijaa, kiinni tällä tavoin ja...Ei kai toinen aikonut sitä mtä hän luuli!?
Amos tunsi Jacen huulet rintakehällään. Toinen puri ja suuteli hänen ihoaan vieden pian kielensä hieromaan hänen nännejään jolloin Amos ei kyennyt estämään kevyttä huokausta pakenemasta huuliltaan mutta hän koetti parhaansa mukaan pitää äännähdyksensä vaimeina ja vähäisinä yhtälailla kuin hän yritti myös yhä repiä käsiään vapaiksi...
tallennettu

Noel Castle, vanki
Ethanael Disbir, vanki
Forbes Amos Kelsey, vartija (aiemmin toiminut 'pahiksena')
Sivuja: 1 2 [3]
  Tulostusversio  
 
Siirry: