Odoshi
hapanpastilli
Poissa
Viestejä: 22
|
 |
« : 18.12.09 - klo:19:19 » |
|
5.1.1998
Emily
Vihreäkaapuinen nainen, jonka hiukset olivat epäsiistit kuljeskeli nyt hiljaa illan hämärtyessä pitkin aulaa. Nainen tutkaili ovia, joita oli tässä synkässä aulassa ainoastaan kolme. Mikään niistä ei vienyt kellariin, jonne hänen tarkoituksensa oli päästä. Kellari oli kiellettyä aluetta vangeilta, eikä sinne ilmeisesti mennyt kovin selkeää ovea, jota kautta pääsisi.
''Pahus..ei ovea'' Emily tiuskaisi yksikseen hiljaa ja jatkoi maalausten tutkimista tarkoituksenaan löytää salareitti kotitonttujen luokse. Mustat hiukset heiluen nainen tutki jokaista taulua, jonka tuosta aulasta löysi ja mutisi tunnussanoja. Naisen keksimät tunnussanat eivät olleet mitään erikoisia, hän oli päätellyt tunnussanojen olevan yksinkertaisia ja mahdollisesti ruokaan tai kotitöihin liittyviä. Mutistuaan jonkin aikaa tunnunsanoja hän ajatteli jo luovuttaa, kunnes päätyi erään maalauksen luokse, jonka oletti oikeaski. 'Se voisi olla tämä, tätä kauttako siihen pirun keittiöön mennään' Emily mietti mielessään ja alkoi sen jälkeen pohtia, että olisikohan taulun takana olevan reitin aukaisemiseksi muu keino, kuin tunnussana. Kouluajoiltaan Emily muisti, etteivät Tylypahkassakaan kaikki maalaukset toimineet tunnussanalla, vaan nimenomaan keittiöön mentiin kutittamalla päärynää, josta muodostui kahva.
'Tiedän, että tuolla on se helvetin keittiö ja ne tontut..Sieltä saisi helposti ruokaa (nehän palvelevat oikein kiltisti) ja voisin sitten linnoittautua selliini tai kirjastoon...Täältä mätänevästä vankilasta on päästävä pois. On oltava keino, ilman sauvaakin.' Emily pohti nyt kiivaasti tökkien maalausta sormellaan ja toivoen, että hänellä olisi mahonkinen sauvansa. Pian kuitenkin hetken miettimisen jälkeen nainen näytti kyllästyneen toivottomiin yrityksiinsä ja alkoi laatia uudenlaista suunnitelmaa keittiöön pääsemiseksi.
Nainen kuljeskeli nyt pitkin aulaa miettien suunnitelmia paetakseen ja kiroten välillä hiljaa, ettei tämäkään ilta ollut mennyt kovinkaan hyvin. Hän havahtui kuitenkin kuullessaan ääniä, joku muukin oli tulossa aulaan. Nainen suoristautui täyteen pituuteensa ja haroi epäsiistit, mustat hiuksensa pois kasvojen edestä ja jäi odottamaan tulisiko aulaan toinen vanki vai vartija. Kotitonttu se tuskin olisi, koska harvemmin ne näyttäytyivät ihmisille.
//kuka vaan saa siis tulla seuraan. =)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Miwra
kirsikkasiirappi
Poissa
Viestejä: 352
|
 |
« Vastaus #1 : 19.12.09 - klo:23:41 » |
|
//Noh, jos ei haittaa niin tuon Amosin seuraksi? :D//
Amos ei suinkaan ollut vankilan tiukkapipoisimpia vartijoita mutta kyllä hänkin osasi tarpeen tullen nipottaa...Tai ainakin omalla, ilkikurisella tavallaan kiusata vankeja jotka kyllä olisivat voineet todistaa oikeudessa häntä vastaan ja vakuuttaa Ministeriölle hänen yhä olevan heidän puolellaan mutta näiden lausunnot eivät olisi riittäneet todisteeksi häntä vastaan joten mahtoi näitä ärsyttää kun hän saattoi olla vapaaehtoisesti täällä ja tietyin etuoikeuksin näitä kiusaamassa...
Amos virnisteli itsekseen ja kuin tappelua lietsoen pyöritteli taikasauvaa käsissään. Hän oli pukeutunut itselleen ominaisella tavalla mustaan, tiukahkoon pitkähihaiseen ja löysähköihin farkkujen tapaisiin. Maiharinsa tömähtelivät lattiaa vasten aiheuttaen vaimeita kaikuja käytävässä. Amos kääntyi nurkan takaa ja jatkoi kierrostaan mutta saapuessaan aulaan hän pysähtyi ja kohotti hitaasti katseensa taikasauvastaan - jota vatsansa korkeudella kaksin käsin pyöritteli - naiseen jonka ei olisi pitänyt olla täällä tähän aikaan...Se oli hyvin epäilyttävää ja tähän aikaan vangit normaalisti olivat selleihinsä lukittuina.
Amos sipaisi mustia hiuksiaan kasvoiltaan ja kohotti hivenen leukaansa kuin olisi ollut huomattavasti toista ylempiarvoisempi. "Sinulla ei kaiketi ole lupaa täällä oleskeluun?" Hän tiedusteli liioitellun asialliseen sävyyn ja napautti kielellään kitalakeaan mutristaen huuliaan hivenen tyytymättömänä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Odoshi
hapanpastilli
Poissa
Viestejä: 22
|
 |
« Vastaus #2 : 08.01.10 - klo:10:04 » |
|
Emily Archer
Emily harmistui nähdessään vartijan, erityisesti kun tajusi tämän huomanneen ettei hänellä ollut lupaa kuljeskella pitkin aulaan. Emily tutkaili hetken kun mies heilutteli sauvaansa ja hänen mieleensä tuli hänen oma sauvansa, jossain ministeriön hallussa. Alaston olo, ilman mahonki sauvaansa, jonka ytimenä oli yksisarvisenjouhi tuli nyt voimakkaammin esiin kuin muiden vankien seurassa. Olo oli huomattavasti turvattomampi, kun vastassa oli velho, jolla oli edelleen oma sauvansa ja lupa käyttää taikoja.
Miehen tyytymättömän ilmeen huomatessaan nainen nosti päätään ja astui askeleen eteenpäin kuin mahtaillakseen vaikkei hänellä siihen ollut varaa. Mustat hiukset hapsottivat nyt silmillä Emilyn katsellessa miestä niiden takaa tuima, mutta varma katse silmissään. ''Entä sitten, jos ei olisikaan?'' hän töksäytti vartijalle jatkaen sitten nopeasti kuin puolustelevaan sävyyn tarinaansa jonkinlaista peittelyä. Vaikka vastaus olikin pääosin totta, ruokaahan hän oli tullut vain hakemaan. Ei yhtään mitään sen erikoisempaa. Taka-ajatusta velhovartija tuskin pystyy aavistamaan, joten Emily vastasi osittain rehellisesti selitellessään oloaan siihen aikaan aulassa. ''..yritin vain päästä keittiöön hakemaan ruokaa? Syöminenkinkö täällä on nykyään kiellettyä?'' Emily totesi ja jäi vaiti odottelemaan miehen vastausta, ei ollut hyvä ajautua ongelmiin vartijoiden kanssa. Emilyä kauhistutti ajatus yksityissellistä, ilman minkäänlaista liikkumisvapautta.
Hän jäi vaitonnaisena katsomaan miestä, odottaen tämän vastausta katsellen edelleen ahnaasti velhon sauvaa toivoen, että saisi omansa pian takaisin ja pääsisi pois tuosta ahdistavasti vanilasta, jonka sisään hänet oli teljetty.
//joo hyvä vaan et tulit8D tuli vähän lyhyt mut eiköhän tää tästä (vähän on kiire ollunna). Vastaamisessa saattaa kestää koska mulla on nyt vaan koulun kone käytössä, koska oma kotone on romuna..sit vastaaminen taas nopeutuu kuhan se alkaa taas toimia 8)
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Miwra
kirsikkasiirappi
Poissa
Viestejä: 352
|
 |
« Vastaus #3 : 12.01.10 - klo:16:10 » |
|
//Jooh, ihan rauhassa vaan :DD//
Amosille ei pistetty vastaan saatika selitelty ja hänellä oli kyllä useita, ainakin hänen kannaltaan miellyttäviä tapoja joilla tuo kaunis noita hänen edessään voisi kärkkään kielensä korvata. Itse asiassa juuri mainitulle kielelle hänellä voisi olla töitä kunhan hän saisi housunsa alas! Amos virnisti kevyesti reagoiden viimein toisen ääneen töksäyttämiin sanoihin; "Sitten taikasauvani - jos toinenkin - patistaa sinut mieluusti takaisin selliisi pienen hyvityksen jälkeen", Amos vastasi riettaasti virnistäen. Ei kukaan saisi tietää jos toinen ei häntä tottelisi ja hän päättäisi oma-aloitteisesti rangaista tätä siitä hyvästä! Kumpaa sitä nyt ennemmin olisi uskottu!? Häntäpä tietenkin...Vaikka olihan hänkin aiemmin paha ollut mutta nyt hän oli 'kääntynyt', vaihtanut puolta. Vaikkei häntä välttämättä edelläänkään minään Ministerin luottomiehenä pidetty mutta nykyään hän sentään virallisesti oli tämän puolella toisin kuin naisvanki hänen edessään!
"Jos se tapahtuu luvattomasti ja muullonku ruoka-aikana niin kyllä", Amos vastasi ja kohotti kätensä sipaisemaan toisen poskea, "Joten meetkö kiltisti takas selliis vai tehdäänkö ennen sitä hieman taikoja?" Amos virnisti jälleen irstas kiilto silmissään. Seksuaalisen lähentelyn hän ainakin hallitsi ja yleensä se sai noidan kuin noidan palaamaan kiltisti selliinsä ilman että Amos sai siitä suurempia kolhuja itsetuntoonsa. Noitia oli välistä hulvattoman hauskaa kiusoitella näin!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Odoshi
hapanpastilli
Poissa
Viestejä: 22
|
 |
« Vastaus #4 : 13.01.10 - klo:09:38 » |
|
Emily katseli edelleen tarkkaavaisesti vartijan jokaista liikettä ja hiljaisuus oli hetken heidän välillään ennenkuin mies vastasi. Emily tarkkaili nyt tarkasti miehen jokaista piirrettä, kun oli vihdoin irrottanut katseensa sauvasta, joka velhovartijalla oli edelleen kädessään. Hän kuunteli miehen vastauksen ja mietti hetken millaisesta palveluksesta voisi olla kyse? Emilyn ei tarvinnut asiaa paljoa pohtia katsottuaan miehen ilmeen, jolla oli nyt virnistyskasvoillaan.
Tuohon Emily vastasi jonkinlaisella hymyntapaisella virneellä nopeasti katsoen hetken miestä silmiin ja jäätyään sitten katselemaan tarkasti miehen jokaista piirrettä. Mustia pitkiä hiuksia, kasvoja ja kokonaisuudessaan ulkonäköä. Nainen havahtui hieman, kun mies jatkoi lausettaan ja vastasi hänen omaan kysymykseensä. Olihan se totta, ettei nyt ollut ruoka-aika, mutta olivat vangit ennenkin päässeet livahtamaan salaa keittiölle. Miksi juuri nyt hänen oli pitänyt jäädä kiinni? Vaikkei Emily ajatellutkaan rueta valittamaan vartijan läsnä olosta tutkailtuaan tätä tarkemmin.
Miehen irstas ilme ja sipaisu poskeen sai Emilyn miettimään hetken vaihto-ehtojaan ja päätti nopeasti seuraavan ratkaisunsa. Hän oli tunnistanut miehen Kelseyksi, joka tunnettiin useimmiten Amoksena. Hän ei tuntenut miestä eikä ollut täysin varma miehen nimestä, joten päätti kysyä tätäkin. Kaikentietämän mukaan mies oli myös puhdasverinen.
Ratkaisunsa tehtyään vain muutamissa sekunneissa Emily nosti katseensa suoraan miehen silmiin ja nosti kätensä hitaasti silittäen miehen hiuksia hitaalla liikkeellä kasvoillaan varma ja peloton ilme. Laskettuaan kätensä hän päätti varmistaa miehen nimen ja kysyi sitten huomattavasti lempemmällä äänellä, joskin sen verran tiukasti että hän halusi vastauksen, eikä muita selityksiä. ''Kun tässä tarkemmin katselee taidat olla Kelsey?'' nainen sanoi vihreillä silmillä tutkaillen kuinka mies reagoisi ja jatkoi sitten ''Ehkä menenkin selliini.'' virnistäen velholle edessään.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Miwra
kirsikkasiirappi
Poissa
Viestejä: 352
|
 |
« Vastaus #5 : 22.01.10 - klo:22:31 » |
|
//Anteeksi pienoinen kesto vastauksen kanssa :D//
Amos ei useimpia vangeista tunnistanut sen paremmin nimen kuin ulkonäönkään perusteella mutta tämän nuoren noidan ulkonäkö aiheutti kuitenkin pohdintoja. Ei suinkaan siitä tunsiko hän tämän vai ei vaan jostain aivan muusta...Noidan tummat hiukset, niiden takaa pilkottavat suorastaan huumaavalla tavalla vangitsevat silmät, tämän vartalo joka oli laiha mutta samaan aikaan myös sopivan muodokas. Amos veti syvään henkeään ja tajutessaan ajatusten ajautuneen tietyille raiteille hän ravisti kevyesti päätään kuin koettaakseen ravistella moiset ajatukset mielestään. Hän ei ollut kiinnostunut naisista yleensäkään seksiä syvällisemmässä merkityksessä ja nytkään kyse ei tainnut olla mistään sen syvemmästä mutta toki häntä hieman nolostutti tapa jolla hän oli jämähtänyt toista tuijottamaan...
Nainen tunnisti hänet nimeltä vaikkei välttämättä vaikuttanutkaan olevan varma siitä. "Olen", Amos murahti vastauksen ja naisen tuumiessa menevänsä ehkä kuitenkin selliinsä, "Et tahtois pistää edes vähän vastaan niin mulla ois syy rangaista sua?" Velho ehdotti virnistäen ja nuolaisi ylähuultaan saamatta tälläkään kertaa katsettaan irti noidan kasvoista. "Mikä nimesi olikaan?"
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Odoshi
hapanpastilli
Poissa
Viestejä: 22
|
 |
« Vastaus #6 : 03.02.10 - klo:18:19 » |
|
//joo ei mitään niin oli mullaki kun on tää netin käyttö ollu vähän rajallista : DD nyt pitäis kuitenkin taas toimii tän niin pystyn jopa vastailee kotonakin : D
Emily katseli miestä siinä, missä mieskin katseli häntä. Hetken tuijoteltuaan mielenkiinnosta toisaalta uteliaisuudesta ja hetken hiljaisuuden jälkeen Amos rikkoi sen vastaamalla Emilyn kysymykseen hänen nimestään ja jatkoi sitten keskustelua. Emily katseli vielä hetken miestä ennenkuin vastasi tämän kysymykseen kysymyksellä. Vaikutti siltä, että mies haluisi pelata peliä eikä siitä minkäänlaista haittaakaan varmaan olisi.
''Vastahakoisuuttako sinä haluat?'' Emily sanoi osittain kysyvästi ja toisaalta taas hieman viettelevästi. Hän heilautti mustat hiuksensa pois kasvojen edestä ja katseli vihreillä silmillään Amosia, joka oikein odotti jonkin näköistä vastarintaa. Hetken mielijohteesta Emily käveli suoraan Amosin eteen ja katsoi tätä suoraan silmiin myrkyllisen vihreillä silmillään. Amos kuitenkin kysyi hänen nimeään ennenkuin Emily ehti jatkaa lausettaan ja vastasi tähän yhtä tympeästi kuin Amos oli hänelle vastannut. Hän käänsi hetkeksi katseensa pois ja vastasi kysymykseen hieman kyllästyneesti ''Archer..Emily'' hän ei pitänyt omasta nimestään eikä etenkään etunimestä, sillä hän oli aikoinaan saanut sen kuraveriseltä äidiltään, joka oli ainut tahra hänen puhtaassa veressään. Vartijaa tuskin kuitenkaan tällä hetkellä kiinnosti hänen verisäätynsä, eikä pelkällä etunimellä sitä kovin helposti selvitettäisi.
Emily päätti jatkaa keskustelua vastahakoisuudesta. Hän kohotti taas katseensa suoraan Amosin silmiin ja tuijotti niitä hetken kuiskaten sitten miehelle: ''..ja kuinkahan sinä ajattelit...rangaista minua?'' hän oli pitänyt pienin tauon ennen sanaa rangaista, jotta voisi hymyillä Amosille hieman viekasta hymyä.
Hän odotti Amosin vastausta ja päätti, ettei vartijan pienestä kiusoittelusta ehkä voisi haittaakaan olla. Nähtävästi päin vastoin. Hän vilkaisi ympärilleen ja huomasi, että aula oli täysin autio lukuun ottamatta häntä itseään ja Amosia.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Miwra
kirsikkasiirappi
Poissa
Viestejä: 352
|
 |
« Vastaus #7 : 25.03.10 - klo:16:50 » |
|
//SORI, sori, sori, sori, SORIIIIII DDDD: Kuolen häpeästä ku oon unohtanu koko tän paikan tai ollu vaan liian laiska ja elämäniloton vastatakseni D: //
No minkäs hän herranen aika sille mahtoi, jos oli tullut valinneeksi sen ainoan työn, johon hänen kaltaisensa, totuudenmukaisten huhujen kohteeksi joutunut, synkkä mies sai! Täällä hän tuli ennemminkin vain raiskatuksi ja siinä kieltämättä kasvoivat sekä seksi- että kostonhalut! "Eehkä", Amos vastasi lähestulkoon kehräten tytön käydessä jo vietteleväksikin! Tyttö ei kuitenkaan pistänyt vastaan vaan käveli vain hänen eteensä, tuijotti häntä noilla suorastaan häiritsevän vihreillä silmillään ja kertoi hänelle nimensä. Siihen hänellä ei ollut mitään kommentoitavaa...
...Mutta kommentoitavaa toinen hänelle pian antoikin tiedustellessaan kuinka hän oli ajatellut rangaista tätä. Voih, hänelle oli kehittynyt täällä työskennellessään ties minkälaisia fantasioita! Mutta jos hänen pitäisi valita niistä vain yksi...Minkä hän valitsisi? Siinäpä oli vaikea kysymys, joka vaatisi kenties jopa pitkää pohdinta-aikaa... Tytön viekas hymy sai jo hieman kiihottuneen vartijan huokaisemaan, tai pikemminkin vain vetämään henkeä tavallista kiivaampaan tahtiin ja nielaisten Amos kohotti leukaansa ja heilautti hiuksiaan kasvojensa edestä. "Monellaki tapaa...Ja mä voin hetkessä keksiä paikkansa pitämättömiä syitä niihin rangaistuksiin, koska ne uskoo ennemmin mua ku sua..."
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Odoshi
hapanpastilli
Poissa
Viestejä: 22
|
 |
« Vastaus #8 : 07.04.10 - klo:20:37 » |
|
// Juuu ei mitään, itekkin ollunna vähän hukassa pelaamisen suhteen, etten itekkään oo paljookaan täällä pyörinynnä ja edelleenkin meinaa olla hieman inspiraatio kateissa et saattaa tulla hieman takkuista tekstiä, eh...MUTTA Eiköhän tää tästä! ;) //
Emily katseli Amosia edelleen vihreillä silmillään tarkkailen tämän hengityksen nopeutumista ja hetken pohdintaa. Hän keinutteli päätään sivulta toiselle kuunnellessaan miehen vastausta nostaen kulmiaan miehelle ennen kuin vastasi taas tälle. ''Hmmmm varmasti, ne uskoisivat ennemmin sinua kuin minua...vankia, mutta eihän täällä ole muita.'' Emily sanoi miehelle rauhalliseen toteavaan sävyyn arvaten ettei Amos kuitenkaan sotkisi muita tähän. Nainen katseli miestä tajuten mielessään, että miehessä oli jotain kiinnostavaa, puoleensa vetävää. Eihän asia niin saisi olla, siitä voisi koitua hankaluuksia, mutta hmm hehän olivat kaksin. 'Mitähän tästäkin tulee? Huonolla tuurilla voin päätyä yksityisselliin..., mutta toisaalta.' Em mietti punniten eri vaihto-ehtoja mielessään, joita hän ei sillä hetkellä keksinyt kovin montaa ajatusten kulkiessa täysin omaa rataansa. ''...ja sitä paitsi ei minua niin helposti rangaista kuin sinä luulet.'' nainen sanoi venytellen lausettaan rauhallisesti virnistäen katsellen aulan seinillä olevia tauluja kääntäen sitten katseensa takaisin mieheen, joka seisoi suoraan hänen edessään.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|