Life has more side effects than most medications, 2.11.1976

[Hula]

//Dylanille Puuskupuhseuraa eli Ives tänne! Joo tiedän, otsikosta suorastaan loistaa järkeni sammunut valo :'D Muttamutta. Se oli eka mikä tulimme mieleen, joten ehkä selviämme sen kanssa ^^//

Dylan oli saanut taikajuomaesseensä etuajassa valmiiksi ja käynyt heittämässä sen tyrmiin professorille, sillä oli ollut varma että mikäli ei sitä tekisi, essee olisi palautuspäivään mennessä tyystin kadonnut. Ei sen takia, että kukaan Puuskupuheista olisi sitä oleskeluhuoneesta tai makuusalista napannut, vaan koska Dylanilla tuntui olevan toisinaan lähes ilmiömäinen kyky hukata kaikkea mahdollista. Yhtenä hetkenä tavarat olivat tallessa, tiukasti hänen katseensa edessä, ja sitten lähes samantien ne olivatkin jo häipyneet jonnekin ihan muualle. Toisinaan Dylan mietti, oliko hänen tavoroillaan kenties oma tahtonsa ja kykynsä liikkua minne halusivat, sillä muuta selitystä katoamisille ei tuntunut löytyvän. Tuskin kukaan niitä nyt häneltä varastaisikaan? No, nyt essee oli turvallisesti palautettu ja Dylan matkalla takaisin ihmisten keskuuteen.

Dylanin vaaleansinisten farkkujen lahkeet olivat pojalle hieman liian pitkät, ja tämän astellessa eteenpäin niiden osuminen lattiaan sai aikaan laahaavaa ääntä. Hiljaa eivät olleet myöskään pojan kädet, vaan vasemman kätensä sormet naputtelivat tahdikkaasti rytmiä kosteisiin kiviseiniin. Satunnaisesti saattoi myös kuulla kevyitä tömähdyksiäkin, kun poika tylsyyttään eteni muutaman askelen verran kävelyn sijaan hyppien. Välillä hitaammin laahaavat askeleet vaihtuivat lyhyiksi juoksunpyrähdyksiksi. Dylanilla oli vähän tylsää, ja kun Dylanilla on tylsää, asia on paras korjata jollakin tavoin, sillä tylsähän on ihan, no, tylsää... Dylan hymyili itsekseen, kääntyi ympäri ja jatkoi kulkuaan eteenpäin selkä edellä ja kevyin askelin. Intouduttuaan ottamaan aluksi muutaman, tunnustelevan tanssiaskeleen poika päätyi lopulta liukumaan tanssin pyörteissä eteenpäin hurjaa vauhtia, housunlahkeet yhä lattiaa hangaten ja sormenpäät silloin tällöin seiniä hipoen.

Kevyesti mustalla rajatut silmänsä sulkeutuivat, kasvonsa loistivat ja vauhtinsa nopeutui entisestään, kunnes lopulta keskeytyi ikävällä tavalla pojan iskeytyessä kovaa vauhtia päin kylmää, inhottavan kosteaa seinää. Jalkansa pettivät altaan ja seuraavaksi Dylan tunsi kylmän kivilattian takamustaan vasten. Lattia oli suorastaan laittoman kylmä eivätkä farkkunsa paljon auttaneet pitämään viileyttä poissa iholtaankaan. Silmänsä avautuivat hitaasti, räpsähtivät vielä muutaman kerran kiinni hämmentyneesti kunnes avautuivat normaalitilaan ja samassa poika ratkesi kovaääniseen nauruun, joka sai laihan vartalonsa hytkähtelemään hieman edestakaisin. Ainakin kaatuminen oli tuonut jotain piristystä paluumatkaan...

[Miwra]

//Sori tosiaan se kun en ehtiny eilen kirjuuttaan ku faija oli sitä mieltä että on samantien sen vuoro olla koneella ^^"//

Ives oli usein löytänyt itsensä paikasta jonne ei muistanut ollessaan matkalla ja tällä kertaa kävi samoin. Poika laskeutui portaita ja katseli hämmentyneenä ympärilleen miettien missä vaiheessa oli eksynyt eteisaulasta tyrmiin.
Hän osasi todellakin keskittyä ajatuksiinsa eikä pohtimiseltaan tahtonut huomata minne päätyi. Silmät suurenivat kun Ives sitten tiedosti olinpaikkansa muttei kääntynyt aivan heti takaisin. Sen sijaan hän pysähtyi ja hieroi ohimoitaan.
Pystyikö todella olemaan mahdollista eksyä tyrmiin kun oli ajatuksissaan matkalla oman tupansa oleskeluhuoneeseen?
No, Ives jälleen todisti mahdottoman mahdolliseksi ja kääntyi takaisin.

Matkan tekonsa pysähtyi samantien kun seuraavan mutkan takaa kuului naurua. Tuo nauru sai Ivesin kääntymään uudelleen ympäri ja lähtemään syvemmälle tyrmiin.
Ives otti niin pitkiä askeleita kuin pituutensa salli, muttei kuitenkaan niin nopeasti että vauhdistaan olisi saanut sen vaikutelman että häntä todella kiinnosti se mikä kulman takana odotti. Todellisuus oli toinen sillä hän tahtoi mieluusti nähdä kuka kulman takana nauroi ja mahdollisesti tehdä tuttavuuttakin...Ainakaan toinen ei kuulostanut mitenkään ilkeältä tai ivalliselta, jos naurusta niin saattoi päätellä.

Ives oli itselleen tuttuun tapaan pörröttänyt hiuksensa ja vetänyt sukkelasti ylleen tummat ja farkut ja mustan t-paidan.
Toisaalta hänelle oli yhä arvoitus sekin miksi hän oli lähtenyt tuvastaan, sitten eteisaulassa muuttanut mielensä ja päättänyt palata tupaansa joutuen kuitenkin vastoin kaikkia aikomuksiaan tyrmiin.
Ives saapui nurkalle ja kurkisti toiselle puolen jännittynyt hymy kasvoillaan.
Se mitä hän ei odottanut oli poika istumassa kylmällä lattialla ja nauramassa selvästi itselleen. Hymyn korvasi nyt hämmentynyt virne samalla kun Ives astui kulman taakse ja risti rennosti kätensä rintakehälleen.
"Mikä sitä noin naurattaa?"

[Hula]

//Ei se mitään, ymmärrän kyllä ^^//

Huomatessaan saaneensa seuraa Dylan yritti hillitä nauramistaan vastakseen kysymykseen, mutta sen sijaan naurunsa vain yltyi. Poika painoi päänsä hetkeksi vasten polviaan, puristi silmänsä tiukasti kiinni, venytti mustaa, hihatonta paitaansa käsillään ja yritti ajatella jotakin muuta. Ivalliselta tai ilkeältä hänen naurunsa ei taatusti kuulostanut toisenkaan korviin, sillä puhtaasti yllätyksestä ja huvituksestahan hän nauroi, mutta kyllä hän silti huomasi toivovansa, että toinen ymmärtäisi sen eikä käsittäisi hänen yltynyttä naurunpuuskaansa mitenkään loukkaavana.

Saatuaan lopulta naurunsa taltutettua Dylan nosti katseensa toista kohti, yhä huvittuneisuus kasvoiltaan loistaen.
"Tanssin", hän kertoi, "Ja seinä tuli jotenkin eteen, törmäsin siihen ja päädyin tähän näin."
Sanojensa aikana Dylan jatkuvasti ikään kuin näytteli tapahtuneen, tanssi siinä paikoillaan, oli paiskautuvinaan seinää vasten ja esitti sitten vielä hämmentyneen ilmeensä kun oli tajunnut kaatuneensa. Nauru nyki vieläkin selvästi pojan suupelissä.
"Mutta ei kannata tehdä perässä", poika virnisti, "Lattia ei ole lämmin eikä seinä pehmeä."
Dylan leikitteli huulillaan päästäen pienen, imaisevan äänen ja kiersi päätään kääntäen laajasti katseellaan seinät, lattian ja katon. Sitten hän käänsi hymyillen katseensa toiseen ja kohotti kätensä tätä kohti.
"Autatko minut ylös vai istutko seuraksi?"

[Miwra]

Ives ei ollut eläissään nähnyt moista naurukohtausta vaikka oli takuulla itse saanut ainakin lähes yhtä totaalisen repeämisen aikaan ollessaan humalatilassa...Toinen tuntui kuitenkin olevan selvinpäin eikä hän voinut estää mielestään sitä epäilyä että toinen mahdollisesti nauroi hänelle.
Hän rypisti kulmiaan ja veti kätensä puuskaan tapittaen toista pää kallellaan ja koettaessaan keksiä jotain järkevää syytä toisen lattialla istumiselle ja yht'aikaiselle naurukohtaukselle.
Pelkkä kaatuminen ei aiheuttaisi moista kohtausta eikä lattia takuulla mitenkään mukavalta tuntunutkaan joten syyn täytyi olle todella hyvä kerta toinen ei vielä ollut lattialta ylös selviytynyt.

Lopulta annettu vastaus sai Ivesin kulmat kurtistumisen sijaan kohoamaan silkasta hämmennyksestä.
"Tanssit?" Hän toisti ja mittaili toista katseellaan. Millainen velho se tämäkin oli kun tanssi tyrmissä? Ivesille ei tulisi mieleensäkään - ainakaan selvinpäin - edes ryhtyä tanssimaan...
Toisen eleet toivat hämmennyksen tilalle huvittuneisuuden ja Ives seurasi toisen meneillään olevaa esitystä mielenkiinnolla.
"Jotenkin en ollut edes aikeissa", hän tuumi ja toisen seuraavien sanojen myötä astui lähemmäs ja tarttui tämän käteen auttaakseen toisen ylös iljettävän näköiseltä lattialta.
Ives ei ollut uskoa korviaan ja naurahti kevyesti toisen viimeisille sanoille.
"Ehkä on parempi etsiä joku toinen istumapaikka?" Hän ehdotti sillä tuo lattia ei todellakaan houkutellut ja sen huomaisi toinenkin takuulla mikäli perseessään oli yhtään tuntoa jäljellä.
Lattian kylmyys kun tuntui jo yltävän Ivesin sukkien ja kenkienkin läpi joten miten oli toisen housujen laita?

[Hula]

Dylanin kohdalla tanssiminen - myöskään tyrmissä - ei ollut niin kovin harvinainen tapahtuma. Ei etenkään koska hän oli ollut liikkeellä yksin. Käveleminen seuranaan ainoastaan omat ajatukset ei ollut koskaan kuulunut Dylanin suosikkipuuhiin. Oli paljon luontevampaa olla muiden seurassa. Jos oli yksin, sen saattoi pyrkiä unohtamaan vaikka sitten tanssimalla hetken. Vaikka kyllä Dylan oli vuosien aikana varsin hyvin huomannut sen, ettei sellainen kovin monelle velholla tai noidalla ollut tapana... No, kovin moni velho ei tehnyt montaa muutakaan asiaa mitä Dylan - kuten hankkinut lävistyksiä, joten ei se ollut hänelle uusi asia.
"Minulla oli tylsää", Dylan kohautti suurieleisesti olkapäitään selittäen selitystään toiselle edes jotenkin. Poika kuljetti kieltään suunsa sisällä pitkin alahuulensa pintaa saaden molemmat pienet rengaskorunsa muljahtamaan hassun näköisesti. Toisen tuumailuille hän virnisti leveästi; se nyt ei tosiaan ollut hänelle yllätys. Kuka nyt tarkoituksella olisi tyrmän lattialle halunnut? Dylan otti mielellään vastaan toisen käden ja nousi sen avulla seisomaan.
"Eww", Dylan äännähti, käänsi päätään yrittäen vilkaista takamustaan ja läppäsi molemmat kätensä sen peitoksi. Lattia oli tosiaan kylmä sekä vähän kosteakin ja se kyllä tuntui hänen niissä ruumiinosissaan, jotka sitä olivat koskettaneet.
"Varmasti olisi", poika nyökkäsi toisen ehdotukselle. Eihän hän tarkoituksella lattialla muutenkaan ollut istunut. Kunhan vain oli pudonnut jaloiltaan ja sitten nauranut niin paljon, että ylös pääseminen tuntui mahdottomuudelta omin avuin. Ajatus siitä toi taas huvituksen kareet suupieliinsä ja Dylan kohotti kätensä haromaan hiuksiensa pidempää osaa vähän sivuun silmiensä edestä katsellen nyt toista uteliaana.
"Mihin olit menossa?"

[Miwra]

Ives oli lävistysten sijaan ylenkiinnostunut tatuoinneista joita omasi molemmissa käsivarsissaan ja alavatsassaan muttei voinut estää pientä mielenkiintoa katseestaan huomatessaan toisen huulikoruja.
"Minä tapaan tylsistyessäni toimia hieman eri tavalla mutta jospa sinä sitten olet tanssija- tyyppiä", hän hymähti tultuaan siihen tulokseen ettei tahtonut tietää miltä näytti tanssiessaan.
Toiselle se voisi sopiakin mutta Ives olisi kertakaikkiaan vain sekopäinen - ja takuulla sen näköinenkin - mikäli ryhtyisi tanssimaan käytävillä edes yksinään.
"Ehkä olisi hekotukseltaan kannattanut nousta lattialta?" Poika kysyi vaikkei mitenkään ivailevaan sävyyn vaikkei virnettä voinut kasvoiltaan pidelläkään. Tyrmät eivät nyt muutenkaan vaikuttaneet miltään mukavimmilta paikoilta eikä tämä käytäväkään mikään paras ajanvietto paikka ollut.
Ives ei oikein keksinyt vastausta toisen hänelle esittämään kysymykseen sillä hän oli eksynyt, muttei takuulla vaikuttanut miltään ensimmäisen luokan oppilaalta jotka olivat ainoita jotka tapasivat eksyillä käytävillä.
Niinpä se ei välttämättä olisi kelvannut selitykseksi ja jos hän olisi sen sanonut olisi toinen pitänyt häntä samantien outona.
"Eh...aivan toiseen suuntaan kuin minne lopulta kävelin", Ives selitti niskaansa hieraisten ja virnisti ehkä pahoittelevaan sävyynkin tietämättä edes miksi. Ehkä hän sitten koetti pahoitella sitä että toinen joutui sietämään hänen seuraansa nyt kun hän olikin tupansa sijasta eksynyt tyrmiin toisen naurukohtauksen pahasti keskeyttämään.
Ives vei kevyt hymy huulillaan sormenpäänsä koskettamaan koruja toisen alahuulessa.
"Noista olen kade", hän hymähti vaikka olikin kovasti sitä mieltä etteivät lävistykset hänelle sopisi, ainakaan niin hyvin kuin ne toiselle sopivat...

[Hula]

"Ainakin vähän", Dylan kallisti päätään myöntäen ehkä hieman olevansa tanssijatyyppiä, vaikka uskoi kyllä olevansa sitä melko paljonkin. Ainakin kun verrattiin useimpiin muihin ikäisiinsä poikiin Tylypahkassa. Tanssijoita ei ollut tullut vastaan kovin paljon.
"Mitä sinä sitten teet jos tylsistyt?"
Päänsä kallistui entistäkin enemmän ja vasta poskensa jo hipaistessa olkapäätä Dylan nosti päänsä takaisin pystyyn. Poika virnisti toisen sanoille ja virneelle ja kallisti taas päätään muutaman kerran mietteliäästi puolelta toiselle.
"Olisi", hän myönsi ja napautti vasemman kätensä etusormella muutaman kerran päätään merkiksi siitä, etteivät aivonsa olleet tosiaan toimineet sillä fiksuimmalla mahdollisella tavalla. Olisihan ylös nouseminen samantien ollut varmasti älykkäämpi idea kuin jäädä paikoilleen nauramaan, mutta mitäs sille nyt enää jälkikäteen olisi voinut tehdä...

Dylan tuskin olisi pitänyt toista outona vaikka tämä olisikin sanonut eksyneensä, sillä poika tapasi itsekin silloin tällöin eksyä aika lahjakkaasti. Se oli yksi syistä joiden takia hän mieluummin kulki muiden seurassa kuin yksin. Isommista porukoista nyt yleensä aina löytyi vähintään yksi, jolla suuntavaisto toimi keskeytyksettä hyvin.
Toisen vastaus sai Dylanin kohottamaan toista kulmaansa hetken ajaksi kysyvästi, mutta kevyesti naurahdettuaan poika päästi sen laskeutumaan normaalitasolle. Olipa toisen syy paikalle ilmestymiseen sitten mikä tahansa, Dylania se ei haitannut. Seura oli tervetullutta.
"Minäkään en ollut aikeissa mennä päin seinää", Dylan totesi, "Mutta menin silti."
Poika kohautti toista olkapäätään pikaisesti ja hymyili vinosti.

Toisen kiinnittäessä huomionsa Dylanin huulikoruihin ja koskettaessa niitä, Dylanin hymy syveni. Kyllä hänkin koruistaan piti, tietysti, ei kai niitä muuten olisi ottanutkaan. Oli silti mukavaa kuulla jonkun toisenkin pitävän niistä, tai ainakin Dylan toisen sanojen perusteella oletti tämänkin niistä ainakin jokseenkin pitävän.
Toisen käsivarsien tatuoinnit eivät jääneet Dylanilta huomaamatta ja poika tarttuikin mutkattomasti toisen vasempaan käteen. Tarkasti sitä katsellen hän kuljetti sormenpäitään tatuoitua ihoa pitkin kunnes kohotti katseensa toisen silmiin.
"Minä näistä."

[Miwra]

Ives virnisti toisen vastaukselle vaikka olikin aika varma siitä että toinen oli enemmänkin tanssija-tyyppiä kuin mitä myönsi olevansa, ei tämä muuten olisi sentäs käytävillä tanssinut kun kuka tahansa saattoi tulla vastaan.
Esitettyyn kysymykseen hänen oli yllättävän vaikea antaa vastausta ja Ives vei kätensä hieromaan leukansa kuin olisi omistanutkin jonkinlaisen parran vaikka todellisuudessa leukansa oli täysin sileä. Ehkä se parran kasvu oli hänen osaltaan jäänyt toteutumatta sillä hän ei vielä tälläkään iällä ollut saanut mitään merkkejä siitä vaikka äänensä olikin jo muuttunut...
"Minäääh...Kävelen kuin horroksessa kuten äsken", Ives hymähti ja suuntasi sitten katseensa toiseen, "Ja sen aikana on mahdollisesti jopa jotain älyllistä toimintaakin havaittavissa."
Sitä oli loppujen lopuksi hyvin vaikea selittää mutta Ives omasi täydellisen horrokseen vaipumislahjan eikä silloin tuntunut huomioivan mitään ympärillään tapahtuvaa. Hän vain ryhtyi ajattelemaan jotain, uppoutui mietteisiinsä, vaipui horrokseen, jossain vaiheessa heräsi eikä välttämättä edes muistanut mitä oli hetkeä aiemmin ajatellut.
Ja mikä pahinta, hän tosiaan kykeni myös kävelemään tuossa horroksenomaisessa ajattelutilassaan...

Ei Iveskaan jutteluseuraa pahitteeksi pistänyt, tyrmissä vain oli kylmempi kuin Puuskupuhien oleskeluhuoneessa jonne hän oli alunperin aikonut suunnata ennen horrostilaansa.
Kylmä tunkikin jo hyvää vauhtia hänen paitansa läpi ja katseensa kiersi pitkin käytävää kuin toivoen että tuttu oleskeluhuoneen sisäänkäynti yllättäen tupsahtaisi eteensä ja hän pääsisi takkatulen ääreen lämmittelemään.
Toisen puhuessa katseensa kääntyi tämän puoleen ja kevyt naurahdus pakeni huuliltaan.
"Niin, osasin kyllä olettaa ettet tehnyt sitä tarkoituksella", Ives naurahti.

Jotkut, todella puhdasverisiksi uskoutuneet takuulla vihasivat lävistyksiä ja tatuointeja ylikaiken, mutta olihan niitäkin jotka rakastivat niitä enemmän kuin mitään muuta ja kaksi sellaista velhoa oli juuri tainnut törmätä toisiinsa tyrmissä joten mikäs sen parempi sattuma.
Ives tunsi otteen vasemassa kädessään ja kiinnitti itsekin huomionsa siihen. Jos joku olisi kysynyt häneltä näiden kaikkien tatuointien tarkoitusta, mahdollista tarinaa joka niihin sisältyi, ei Ives välttämättä olisi osannut niitä kertoa.
Hän vain otti niitä silloin kun tuumi kaipaavansa käsivarsiinsa lisää täytettä. Toki joillakin tarinansakin oli, mutta ne olivat liian pitkiä selitettäviksi.
"Hienoa, vaihdetaan", Ives hymähti ja ojensi molemmat kätensä toista kohti kuin olisi noin vain kyennyt vaihtamaan omat tatuointinsa toisen lävistyksiin. Virnistys levisi kasvoilleen samalla kun katse eksyi jälleen ympärilleen.
"Täällä ei varmaankaan ole mitään lämpimämpää paikkaa?"

[Hula]

"Horrostelijatyyppiä siis", Dylan virnisti toisen vastaukselle. Saatoihan hän itsekin tylsistyessään harhailla paikasta toiseen, mutta harvoin kävellen ja varmasti vähemmän horroksessa kuin toinen. Tavallisempaa hänelle oli joko tanssia tylsyyden voittamiseksi - se tuntui toimivan hänen kohdallaan lähes aina - tai sitten yksinkertaisesti etsiä jostakin seuraa. Yksin oleminen oli usein niin pitkästyttävää, ettei Dylan sellaista kauaa jaksanut.

Dylan ei voinut ymmärtää joidenkin puhdasveristen intoilua verenperimänsä puolesta ja vihaa kaikkia mahdollisia jästiasioita kohtaan. Ihan totta, miten jästien olemassa olo heidän päiviään muka pilasi? Dylan itse oli neljätoistavuotiaana kesälomalla kiinnittänyt huomionsa yhden vanhempiensa kuppilan asiakkaaseen, jolta oli löytynyt sekä pari lävistystä että tatuointikin. Seuraavaan kesään mennessä hän olikin saanut vakuutettua vanhempansa siitä että pari lävistystä sopisi hänellekin.
"Samantien", Dylan naurahti toisen sanoille innokkaasti nyökytellen ja tarttui hetken ajaksi toisen käsiin kuin olisi ollut aikeissa irroittaa tatuoinnit ja siirtää ne itselleen. Tietenkään se ei onnistuisi... Ja jos Dylan todellisuudessa luopuisi lävistyksistään, hän taatusti hankkisi ne takaisin jossakin vaiheessa.

"Ei taida", Dylan vastasi toisen kysymykseen. Ei hän nyt niin usein tyrmissä edes kulkenut - lähinnä vain silloin kun se jostakin syystä oli välttämätöntä - joten vaikka läheltä olisikin joku lämmin paikka löytynyt, ei hän sitä tiennyt.
Tyrmissä todella oli varsin viileää kuten taisi lähes aina ollakin, ja Dylanin paljaat käsivarretkin huomasivat sen turhan hyvin. Estääkseen ihoaan menemästä aivan kananlihalle Dylan hieroi käsivarsiaan hetken kämmenillään lämmittääkseen itseään vähän. Vaistomaisesti, Dylanin itsensä siihen edes huomiota kiinnittämättä, lantionsa teki muutaman pienen, edestakaisen liikkeen sivulta toiselle ylävartalon yhtyessä hentoon liikkeeseen nopeasti. Kun ei vain seisonut paikoillaan, ei ollut ihan niin kylmä.
"Mennäänkö johonkin?"

[Miwra]

Ives naurahti toisen sanoille. Todellakin, horrostelijatyyppiä.
"Sitäpä hyvinkin. Mutta tulevatko tanssija-tyyppiä ja horrostelijatyyppiä edustavat todella toimeen keskenään?" Hän pohti ja katsoi sitten arvioiden toista. No, päätöksen teko oli tässä asiassa erittäin helppoa, he kun tuntuivat ainakin vielä tulevan oikein hyvin toimeen keskenään.
"Minä sanoisin että heti kun tietävät toistensa nimet", Ives hymähti ja hetken mietinnän jälkeen ojensikin kätensä vaikka ele tuntuikin hänestä hieman liian asialliselta, "Ives."

Ivesin ei liiemmin ollut tarvinnut vanhempiaan tatuointeihinsa suostutella. Perhe kun oli puoliksi täynnä jästejä joten ongelmaa ei sen suhteen ollut ja isoveljensä olikin jo saanut muutaman tatuoinnin ennen häntä. Isänsä ei juuri ajatuksesta pitänyt muttei ollut sitä kuitenkaan kieltänyt kun Ives oli oikein kauniisti pyytänyt. Tosin elämä muuten oli vaikeaa kun sai jatkuvasti kuulla kommentteja erityisesti luihuisilta hänen perheenjäsenistään. Jästejä kun ei Luihuisten tuvassa katsottu hyvällä ja Ives oli sentään vain puoliverinen.
Moiset ajatukset jäivät kun toinen sitten oli repivinään hänen tatuointejaan irti. Ei Iveskaan niistä todella olisi tahtonut luopua, olihan hän ne maksanut ja ne kaikki olivat hiljalleen muodostuneet tärkeiksi hänelle.
Tuntuisi oudolta jos yksikin niistä puuttuisi.

Ives ilahtui selvästi toisen ehdotuksesta ja nyökäytti kevyesti päätään.
"Minne mennään?" Hän sitten naurahti lähtien kuitenkin peruuttaamaan suuntaan josta oli hetkeä aiemmin tullut jotta pääsisi pian pois kylmistä tyrmistä, sillä ei hänelläkään sitä vaatetusta tarpeeksi ollut...

[Hula]

"Tarvittaessahan horrostelijatyyppi voi keskittyä horrostamaan ja tanssijatyyppi tanssimaan", Dylan totesi, "Tai sitten he voivat yrittää opettaa toisilleen omat taitonsa, jolloin voivat joko horrostella tai tanssia yhdessä."
Dylan väläytti kasvoillaan pikaisen, riemastuneen virnistyksen kunnes palasi taas kevyeen hymyynsä. Toinen kätensä käväisi takaraivollaan haromassa mustanruskeita hiuksiaan ja toinen tarttui ojennennettuun käteen puristaen sitä kevyesti. Kieltämättä oli ihan mukavaa saada keskustelukumppaninsa nimi tietoon.
"Dylan."

Dylanista tuntui oudolta viettää jo osa oppitunneistakin ilman lävistyskorujaan ja poika olikin yleensä melkoisella vauhdilla säntäämässä luokasta ulos, jotta sai korunsa mahdollisimman pian takaisin paikoilleen. Mieluummin hän olisi pitänyt niitä jatkuvasti, mutta pari professoria tuntui elävän yhä jossakin edellisen vuosisadan tienoilla ja Dylan oli saanut kuulla valituksia korujensa epäsopivuudesta kouluympäristöön. Poika oli sitten ratkaissut tilanteen vähentämällä korumääräänsä koulutuntien ajaksi.

"Hmm", Dylan äännähti mietiskelevästi ja avasi hetken ajaksi suutaan hieman, leikitellen kielellään huulikorujensa kanssa.
"Se on ihan hyvä suunta", poika hyväksyi Ivesin lähtiessä peruuttamaan, "Kaikki käy."
Sanojensa jälkeen Dylan virnisti, nosti housujaan hieman paremmin etteivät vähän ylipitkät lahkeet olisi liikaa tiellä aiheuttaen kompastumisvaaraa ja maiskautti äänekkäästi huuliaan. Käsillään poika läpsäytti takamustaan kuin itselleen vauhtia antaakseen ja pyrähti sitten juoksuun. Ivesin kohdalla Dylan kääntyi ympäri, vilautti toiselle kieltään huuliensa välistä ja jatkoi sitten nopeaan tahtiin kulkuaan selkä edellä, keveästi lanteitaan keinuttaen.

//Mm, mihin sie haluat että nää menee? :D//

[Miwra]

"Niin mutta oletko varma ettei tanssijatyyppi suutahda horrostelijatyypin vain horrostellessa ja taas toisinpäin?" Ives kysyi vaikka keskustelun aihe ei juurikaan tähän hetkeen nyt liittynyt eikä sitä kyennyt enää vakavastikaan ottamaan kun se alkoi hiljalleen kuulostaa todella typerältä ja tällaisesta asiasta tosissaan väitteleminen - tai sen esittäminen - oli myös todella typerää...Hauskalla tavalla typerää.
"No, Dylan, nyt ne voivat tulla toimeen keskenään paremmin kuin hyvin. Mistä tuvasta?" Ives naurahti ja odotti vastausta jopa mielenkiinnolla vaikka toinen nyt vaikuttikin jotenkin turhan tutulta.
Ehkä hän sitten oli nähnyt toisen useampaan otteeseen koulun käytävillä?
Ei tämä ainakaan seitsemännen vuosiluokan oppilas tainnut olla, mutta joka tapauksessa...

Ivesin oli vaikea repiä tatuointeja käsivarsistaan ja koulupukukin niitä usein suojasi ellei hän sitten käärinyt paitansa hihoja kyynärpäihinsä saakka mistä sai jo siitäkin valituksia.
Tosin tummat tatuoinnit näkyivät silloin tällöin hieman liiankin hyvin läpi vaaleasta paidasta...
Ives olisi mielellään ottanut lävistyksiä jo pelkästään sen takia että saattaisi leikitellä niillä tuohon tapaan, mutta sitä varten hänellä oli useat korvarenkaansa joten enempää ei tarvittu.
Dylanille nuo lävistykset sopivat hyvin, mutta hänen kasvoillaan ne olisivat voineet näyttää jopa typeriltä...Jos lävistykset sitten joskus todella saattoivat näyttää typeriltä.
Ives hämmästyi tiedostaessaan Dylanin juoksuaskeleet takaansa eikä ehtinyt kuin kääntää päätään kun toinen jo oli hänen kohdallaan. Hän ei voinut estää virnettä kasvoiltaan seuratessaan toisen kulkua, vaikka katseensa väkisin hetkeksi kohdistuikin toisen lantion tienoille kiitos keinuvan liikkeen.

//Voishan sen Puuskupuhien(<3) tuvankin korkata mikäli se sinulle passaa? :D//

[Hula]

"Tanssijatyypin suututtamiseksi tarvitaan aika paljon", Dylan vastasi ja katseli Ivesiä sitten kaikkein suloisimmalla koiranpentuilmeellään, "Eikä tanssijatyypille voi suuttua, eihän?"
Pidettyään söpistelyilmettään kasvoillaan riittäväksi katsomansa ajan Dylan antoi sen mennä ja naurahti.
"Mm-mm", Dylan äännähti myöntävästi, "Tanssijatyyppi on kuudennen luokan Puuskupuh. Entä Ives?"
Dylanilla kyllä oli jo aavistus toisen vastauksesta; koulussa ei kovin monia tatuointeja omistavia ollut hänen silmiinsä osunut, ja ne joilla niitä oli, olivat kyllä ainakin jollain tavoin jääneet hänen mieleensä. Puuskupuhin oleskeluhuoneessa nyt ainakin silloin tällöin sellainenkin tapaus näkyi, ja kun Dylan tarkemmin ajatteli, se saattoi hyvinkin olla juuri tämä toinen poika jonka kanssa hän nyt jutteli.

Korvakorujensa sekä tapin silmiensä välissä Dylan yleensä antoi olla rauhassa, mutta molemmilla alahuulessaan olevilla rengaskoruilla poika leikitteli usein. Aluksi se oli ollut tarkoituksellista huvittelua, mutta jossakin vaiheessa muuttunut vaistomaiseksi eikä poika enää useinkaan edes tajunnut koruillaan leikittelevänsä, ellei joku asiasta maininnut.
Dylan keskittyi liikkuessaan katselemaan Ivesiä pieni hymy huulillaan. Toinenkin näytti katsovan häntä ja sen huomatessaan Dylan hetken ajan keinutti lanteitaan entistäkin enemmän ja virnisti leveästi.
Lopulta, juuri ajoissa ennen portaiden alkamista ja mahdollisuutta kaatua toisen kerran, Dylan pysähtyi ja ojensi molemmat kätensä suorina eteenpäin Ivesiä kohti kuin odottaen toisen tulevan siten nopeammin luokseen ja ehkä tarttuvan niihin kiinnikin.
"Löytyykö lisää hyviä suuntaideoita?" Dylan virnisti ja heilautti päätään portaita kohti.

//Puhien tupa sopii kyllä ^^//

[Miwra]

//Voin aloittaa sinne seuraavalla vuorollani? ^^//

"Tämän perusteella mitä minä olen tanssijatyyppejä tavanut niin ei", Ives hymähti tietäen ettei ollut tavannut muita tyrmissä tanssijoita kuin Dylanin tai ainakaan kukaan muu ei ollut niin huolettomasti kertonut tanssivansa aikansakuluksi. Ehkä hän saattoi tuntea sellaisia useampiakin mutta jotkut kaiketi ajattelivat tanssivan pojan olevan jotenkin halveksittava tai vaihtoehtoisesti ehdottomasti homoseksuaali.
No, se jälkimmäinen puoli ei haittaisi Ivesia ollenkaan, mikäli toinen sellainen olisi, eikä tämä vaikuttanut hänen silmiinsä lainkaan halveksittavalta persoonalta, paremmin sellaiselta johon tahtoi tutustua paremmin...ja olihan toisella ulkonäköäkin.
Tuo söpistelyilme toimi Ivesin suhteen ja vaikkei hän sitä ääneen sanonutkaan mutta, toinen vaikutti kerrassaan suloiselta ja vaikka jo ilman tuota ilmettäkin.
"Horrostelijatyyppi samoin, mutta seitsemännen vuosiluokan", Ives naurahti ja oli kerrassaan positiivisesti yllättynyt Dylanin tuvasta. Ei siis ihmekään jos toinen oli jotenkin tutulta vaikuttanut kerta he olivat samasta tuvasta.
Dylan oli oikeassa aatteidensa kanssa siis...Sen toinen saattaisi ainakin todeta hänen sanojensa myötä.

Ives tajusi pian toisen liikuttavan lanteitaan enemmän ja kohottikin virnistäen katseensa toisen kasvoihin sen tiedostaessaan. Hän oli siis jäänyt kiinni katseensa kanssa, mutta Dylan ei ainakaan vaikuttanut suuttuneen siitä joten ei hänkään osannut kuin virnuilla toiselle.
Ives tuijotti toista hetken hämmentyneenä, jatkaen kuitenkin koko ajan matkaansa ja ollessaan enää yhden askeleen päässä toisesta hän tarttui tämän käsiin ja veti toisen kiinni itseensä, painaen otsansa toisen otsaa vasten.
"Ajattelin oleskeluhuonetta...Kuulostaako pahalta?" Ives tiedusteli virnistäen eikä hetkeen liikahtanut kauemmas toisesta.

[Hula]

//Joo, sopii ^^//

Ivesin vastaus sai Dylanin hymähtämään nauravaisesti.
"Hienoa", poika hymyili, ja tarkoitti sanojaan. Viimeiseksi hän nyt olisi halunnut toisen yllättäen suuttuvan hänelle, mutta ei hän kyllä sellaiseen mielestään ollut aihettakaan antanut joten epätodennäköistähän se olisi.
Dylan oli kyllä tottunut kuulemaan tanssimisestaan sekä välillä myös ulkonäöstään - enimmäkseen meikkaamisesta ja koruistaan - jos jonkinlaisia kommentteja eivätkä niistä kaikki suinkaan olleet positiivisia ja hyvää tarkoittavia. Homoseksuaaliksikin monet hänet automaattisesti olettivat kun saivat tanssimisesta tietää, eikä hän siitä jaksanut loukkaantua, vaikkei se ihan paikkaansa pitänytkään. Kyllä Dylan tytöistäkin piti, vaikka useimmiten enemmän kavereina kuitenkin. Tytöt olivat jollakin tavoin upeita, kauniita, hienoja ja toisinaan jotenkin niin viattoman oloisia, että heidän ajattelemisensa muuten kuin kiltisti ystävätasolla tuntui Dylanin mielestä kamalan likaiselta.
"Arvasin! Olen katsellut sinua joskus", Dylan naurahti Ivesin tupa- ja vuosiluokkavastaukselle. Toinen oli siis seitsemännellä, samalla vuosiluokalla kuin Dylanin rohkelikkoveli Daly. Tosin, olisipa toinen ollut millä vuosiluokalla tahansa, olisi joku Dylanin sisaruksista taatusti ollut sillä myös. Heitä oli aika paljon.

Dylania ei toisen katse tosiaan ollut suututtanut eikä muutenkaan haitannut. Eihän toinen mitenkään pahalla ollut näyttänyt katsovan.
Dylan hymyili kun Ives ymmärsi tarttua hänen käsiinsä, ja huomatessaan seuraavaksi olevansa hyvin lähellä toista, otsa otsaa koskettaen, poika naurahti hämmentyneen ja ilahtuneen sekaisesti.
"Ajatus hyväksytty", Dylan vastasi, suikkasi nopean, vain kevyesti hipaisevan suukon toisen nenänpäähän ja vetäytyi sitten vähän kauemmaksi ja kääntyi lähtien hipsimään portaita ylöspäin kulkunsa päämääränä se sovittu oleskeluhuone.