Millä rohdolla parantaisin särkyneen sydämen? [28.1.1977]

[Minsku]

//Yllätys yllätys, Miwra tänne Sloanen kanssa. :DD Draamaa luvassa~ \\

Kirjastossa oli hiljaista, useimmat oppilaat olivat joko myöhäisellä päivällisellä tai oleskelivat ystäviensä kanssa tai tekivät läksyjään - jossain muualla. Marie oli saanut melkein koko kirjaston itselleen, ainoastaan kaukaisen oikean nurkkauksen oli vallannut kolmasluokkalainen silmälasipäinen poika, joka oli suorastaan liimannut nenänsä Pimeyden voimilta suojautumisen kirjaan. Jokin tuossa näyssä huvitti häntä, ehkä hän näki pojassa paljon itseään. Ainoa asia, mikä heitä erotti, oli varmaankin se, että pojalla meni varmasti paljon paremmin kuin hänelle tällä hetkellä. Eroaminen Sloanesta oli ollut... Raskasta. Ainakin se tapa, minkälailla he olivat eronneet. Marie pudisti pienesti päätään ja laski sitä hieman alas lähemmäs pergamenttia ja antoi ruskeiden hiuksien muodostaa suojaavan verhon hänen kasvojensa eteen. Sulkakynä sauhusi kirjoittaen kiivaalla vauhdilla tekstiä, välillä käyden mustepullolla. Kun tyttö voi henkisesti huonosti, hän teki koululäksyjä. Ne olivat erinomainen tapa unohtaa surut ja huolenaiheet - ainakin hetkiseksi. Mutta hänelle kävi hetkinenkin, kunhan hän vain unohtaisi Sloanen edes pariksi minuutiksi. Pergamenttiin ilmestyi paksu mustetahra ja pienen pieni reikä, kun sulkakynän terä yhtäkkiä painui kovemmin alas. Taas se nimi oli pompannut esiin.

"Ehkä aineen vaihtaminen auttaa", hän mutisi itsekseen, nousi ylös ja käveli kirjahyllyjen väliin.
Hän raapi mietteliäästi leukaansa, katseli hetken kirjojen selkämyksiä ja valitsi sitten erään punaisen kirjan. Ah, rohtoja. Hän tiputti kirjan pöydälle ja pöytää peittänyt ohut pölykerros lennähti ilmaan tukkien hetkeksi hänen nenänsä. Hetken irvisteltyään aivastus tuli ja hän pystyi taas hengittämään kunnolla. Tyttö istuutui alas ja avasi kirjan, lähtien selaamaan sitä hajamielisenä. Hän jäi lukemaan sivua, missä oli resepti rohtoon, joka parantaisi pienet ja keskisuuret haavat. Mahtoikohan se myös parantaa särkyneen sydämen? Vinosti hymyillen Marie käänsi sivua ja syventyi lukemaan vuorollaan sitä.   

[Miwra]

//Saanen korjata; "Draamaa luvassa, jälleen ~" :DDD//

Sloane osasi tällä kertaa olla hiljainen ja huomaamaton...Hän oli ollut sellainen jo tunteja, koko tähän saakka edenneen päivän ajan!, eikä hän kyennyt ymmärtämään miksei saanut sanaakaan suustaan. Monet olivat kyselleet hänen kuulumisiaan ja tajuttuaan ettei kyennyt puhumaan purskahtamatta ensimmäisen minuutin aikana itkuun oli Sloane päättänyt sulkea suunsa ja torjunut kaikki keskustelukumppaniehdokkaansa käden heilautuksella.
Nyt hän oli päättänyt että oli aika tavata se joka sai hänet käyttäytymään jälleen kerran oikukkaasti ja itselleen epäominaisella tavalla...Se vain että hänellä oli jälleen vaikeuksia saada sanaa suustaan ja vaikka hän normaalisti oli jo uhkarohkea ei hänellä nyt riittänyt edes rohkeutta astella Marien luo jutellakseen tämän kanssa kasvotusten...

Sen sijaan poika oli jo puolisen tunnin ajan seisoskellut yhden kirjahyllyn takana ja vilkuillut Marieta joko kirjojen välistä tai kirjahyllyn takaa...Hän kyykistyi tytön mennessä etsimään kirjoja viereisestä hyllyrivistöstä...Hän ei tahtonut jäädä kiinni toisen vakoilemisesta mutta hänen rohkeutensa ei vain riittänyt!
Sloane hymyili kevyesti ja hieman surullisesti Marien aivastaessa suloisesti. Voih, toinen oli niin suloinen...Ja hän oli pilannut kaikki mahdollisuutensa tähän...Ainakin hän voisi pyytää toiselta anteeksiantoa ja vannottaa ettei tämän enää koskaan tarvitsisi sanoa hänelle sanaakaan...

Krapula oli aamusta saakka ollut kamala mutta se oli rauhoittunut. Sen sijaan nyt häntä jännitti tajuttomasti, vatsassa lenteli perhosia ja häntä oksetti kaikesta siitä jännittyneisyydestä johtuen.
Sloane piteli vatsaansa ja astui lopulta kirjahyllyn takaa nielaisten kuuluvasti. Hän piteli kädessään kirjaa jonka oli ihan sattumalta löytänyt kirjahyllystä joka oli hänen epäonnekseen ollut pullollaan vapaa-ajan luettavaa sydänsuruista...

Sloane asteli epäröivin askelin, posket kevyesti punertaen ja pari tuntia sitten toteutetun suihkussa käynnin jäljiltä vielä hieman kosteita hiuksiaan pöyhien. Hän ei istuutunut Marieta vastapäätä vaan jäi seisomaan pöydän päähän sille puolelle jolla tyttö istui.
Hän ei rykäissyt kiinnittääkseen Marien huomion vaan laski pienen, punakantisen kirjan sen kirjan päälle jota tyttö parhaillaan oli lukemassa. Sloane mutristi huuliaan ja käänsi anteeksipyytävän ja surullisen katseensa Marien puoleen.
Siitä hän ei enää siirtänyt katsettaan kirjaan jonka oli toisen kirjan päälle laskenut muttei hän myöskään sanonut mitään vaikka olikin saanut kerättyä tarpeeksi rohkeutta tulla toisen luo ja katsoa tätä tiiviisti silmiin...

Pienen, tummanpunaisen kirjan kannessa luki; "...Kun poikaystäväni petti minua."

Sloane sulki hetkeksi silmänsä ja kaivoi tärisevin käsin taskustaan pienen pergamentin palan jolle oli kirjoittanut asiansa kun epäili ettei kykenisi sitä ääneen lausumaan. Hän nosti pergamentin vatsansa tasolle, avasi sen taitteet tuijottaen sitä tiiviisti ja laski paperin palan sitten avattuna kirjan päälle.
Paperi puolestaan sanoi;
"Anteeksi. Voitko edes antaa anteeksi tälle kusipäälle, joka minusta on tullut?"

Sloane laski paperin palan käsistään, vei tärisevät kätensä selkänsä taakse ja laski katseensa tummanruskean villapaitansa, sen alta pilkottavan mustan t-paitansa ja tummien, löysähköjen farkkujensa kautta kenkiensä kärkiin...

[Minsku]

//Voi vitsi aaw Sloane on ihana. 8D//

Rohtokirjan vanhat sivut kahisivat ihanasti toisiaan vasten. Marie hymähti äänelle, olihan hän aina ollut lukutoukka ja tuo ääni toi hänelle jonkinlaista mielihyvää. Ruskeat hiukset olivat taas muodostaneet suojaavan verhon hänen surumielisten kasvojensa peitoksi. Hän käänsi taas sivua ja löytäessään hyödyllisen kuuloisen rohdon, laittoi sen ohjeet ylös omalle pergamentilleen. Syvennyttyään johonkin tyttö ei koskaan huomannut, mitä hänen ympärillään tapahtui. Siksi hän ei kiinnittänyt huomiota hiljaisiin askeleisiin tai viereensä ilmestyneeseen henkilöön, jota oli koittanut vältellä edellisillasta lähtien. Hän puraisi mietteliäästi alahuultaan ja veti kevyesti sormeaan sivun karheaa pintaa pitkin, tehden näkymättömät alleviivaukset sormenpäällään tärkeiden sanojen alle.

Yhtäkkiä hänen näkökenttäänsä ilmestyi punakantinen kirja, jota hän jäi katsomaan. Luettuaan nopeasti kirjan kannessa olevan tekstin, hänen koko vartalonsa jähmettyi hetkeksi. Hän keräsi rohkeutta ja lopulta puhalsi hiljaa raottuneiden huuliensa välistä ja kääntyi katsomaan poikaa hänen vierellään. Sloane, kukapa muukaan. Ihmeen sopivan kirjan tuo oli kyllä löytänyt. Marie katsoi poikaa odottavasti kulmiensa alta. Toinen kuitenkin pysyi hiljaa ja kaivoi farkkujensa taskusta taitellun paperilapun, jonka aukaisi ja asetti punakantisen kirjan päälle. Marie luki lapun nopeasti ja tunsi, kuinka viha taas heräsi hänen sisällään. Hän otti paperilapun kämmenelleen ja sulki sen nyrkkinsä sisään -tai pikemminkin musersi sen kasaan- ja tiputti sen sitten pöydälle.
"En voi, ainakaan vielä", hän totesi, nousi ylös ja alkoi pakkaamaan tavaroitaan laukkuunsa.
"Tiedätkö kuinka paljon se satutti nähdä sinut ja.." Tyttö hiljeni hetkeksi pysäyttäen puuhansa ja pudisti pienesti päätään.
"Loppujen lopuksi se oli sittenkin kyse seksistä?" Hän kysyi ja tapitti toista vetisillä silmillään, jotka lupasivat kyyneleitä.
"Olinko minä niin kyllästyttävä, kun en antanut? Minä todella luulin, että sinulle riitti se, että sait maata lähelläni ja.. ja.." Marie oli jo melkein purskahtaa itkuun, mutta hän veti syvään henkeä ja sai pidäteltyä kyyneleet ja pidettyä kylmänrauhallisen ilmeen kasvoillaan.

[Miwra]

Sloane imi alahuultaan ja antoi nyt katseensa harhailla sekä Marien kasvoissa että pöydän pinnassa ja kirjassa jonka hän oli siihen laskenut. Tyttö otti paperilapun ja puristi sen pieneksi palloksi jonka tämä tiputti pöydälle. Sloane nyökäytti lähes huomaamattomasti päätään.
Kyllä hän oli osannut odottaa tätäkin tapahtuvaksi...Hän oli vain salaa toivonut että toinen voisi edes antaa hänelle anteeksi jolloin hän saisi mielenrauhan ja voisi jättää toisen rauhaan mutta toisaalta...Marie jäisi silloin täysin vaille mielenrauhaa eikä sekään tietenkään oikeudenmukaista ollut eikä Sloane olisi kyennyt jättämään toista rauhaan jos olisi tiennyt toisen vihaavan häntä...Hän ei vain tiennyt kuinka vakuuttaisi toisen edes siitä että oli todella pahoillaan kaikesta siitä mitä oli tehnyt tälle!

Sloane ei edelleenkään sanonut mitään vaan tällä kertaa jyrsi pettyneen ja kärsivän näköisenä alahuultaan. Ei, ei hän ollut kyllästynyt odottamiseen, hän vain-! Tai no...Itse asiassa hän oli kyllästynty odottamiseen ja hän oli toivonut alkoholin auttavan asiassa muttei hän todellakaan ollut ajatellut alkoholin auttavan tilannetta sillä tavalla! EIkä se loppujen lopuksi edes auttanut...Sehän vain oli rikkonut heidän suhteensa ja hänen välinsä Marien kanssa!
Olisihan hänen tietysti sekin pitänyt arvata muttei hän ollut sillä hetkellä juurikaan ajatellut tekojaan! Hän oli tahtonut vain helpotusta ikävään oloonsa ja sen hän oli saanutkin hetken ajaksi nautittuaan varsin suuren määrän alkoholia...Ja tietysti hän oli mennyt mukaan pullonpyöritysrinkiinkin omalla vastuullaan muttei hän ollut ajatellut selkeästi!

Sloane kurtisti kulmiaan kyyneleiden pyrkiessä hänenkin silmäkulmiinsa ja hän imi yhä vain raivokkaammin alahuultaan tietämättä mitä olisi voinut sanoa...Hän toden totta epäili ettei edes pystyisi puhumaan...Ettei saisi sanaakaan suustaan vaikka suunsa avaisikin...Sloane hypähti laikasti istumaan pöydän reunalle ja tuijotti syliinsä laskettuja käsiään onnettomana.
"M-mä en v-vaan tiedä m-m-miksi mä tein sen...", hän ynähti vaimeasti ja pudisteli kevyesti päätään, "Et s-sä ole k-k-koskaan...Ollut kyllästyttävä ja se kyllä riitti mulle!"
Sloane lopetti lauseensa voimakkaammalla äänensävyllä kuin millä oli sen aloittanut muttei hän ollut vihainen muille kuin itselleen ja tajutessaan kuinka heikolta ja kimeältä äänensä kuulosti Sloane sulki suunsa ja ryhtyi jälleen imemään alahuultaan raivokkaasti.

[Minsku]

Marie asetti kätensä puuskaan rintansa päälle ja unohti kokonaan pakkaamisen. Heidän pitäisi puhua asiat läpi ja ehkä nyt oli parhain ajankohta siihen. Vaikka tyttö ei olisikaan halunnut puhua Sloanelle, ei hän myöskään halunnut vältellä tuota ikuisuuksiin. Hän istuutui alas tuolille ja kohotti hieman päätään, jotta näki pojan kasvot. Hän halusi nähdä tuon jokaisen ilmeen, jokaisen reaktion. Ehkä se kertoisi hänelle, että toinen todella oli pahoillaan. Siltikään hän ei palaisi yhteen pojan kanssa. Hän pelkäsi, että kerta ei jäisi ainoaksi. Luottamus oli mennyt kokonaan ja hän yritti uskotella itselleen, ettei tarvinnut Sloanea. Hän pärjäisi ilmankin… Se vain sattui niin. Ketä hän nyt suutelisi ja halailisi? Ketä lämmittäisi häntä pitkät yöt? Ketä kiusaisi häntä hänen punastuessaan?   
Tyttö pudisti pienesti päätään. Jos hän ei ollut kyllästyttävä, niin miksi toinen sitten teki mitä teki? Marie ei tajunnut sitä. Hänen silmänsä laajenivat hieman pojan heikon ja kimeän äänen takia. Silmät kostuivat kyynelistä ja muutama vierähti vaaleille poskille. Tyttö laski katseensa ja hengähti syvään.
”Et voinut odottaa kymmentä minuuttia.. Olisin vihdoin antanut itseni sinulle, mutta..” Hän sanoi hiljaa, nousi kuin salamaniskusta seisaalleen ja naurahti itkuisesti.
”Olen niin tyhmä”, hän totesi hiljaa, lähinnä itselleen.
Tämä vain todisti sen, että hänen piti vaalia vartaloaan ja odottaa seuraavalla kerralla pitempään. Kunnes hän olisi varma, ettei toinen pettäisi häntä. 

Marie kuivasi kyyneleitään villapaitansa hihaan ja naurahti uudestaan toivottomasti. Hänestä tuntui pahalta, kuin sydän olisi särkynyt tuhansiksi palasiksi. Hän nappasi olkalaukun pöydältä ja heitti sen roikkumaan olalleen. Katse suuntautui Sloaneen ja kulmat kurtistuivat hieman.
”Minun pitää palauttaa paitasi”, hän muisti yhtäkkiä ja hänen äänensä värisi ja oli melkein uskomatonta, että hänen äänestään sai mitään selvää. Niin heikko ja itkuinen se oli ollut.

//Kone kaatui just, kun painoin Lähetä. 8"D Onneks viesti säilys!//

[Miwra]

//Auh D: Munki läppäri kiukuttelee muttei oo kyllä vielä kaatunu 8D//

Sloane otti estoitta kaikki syyt niskaansa. Hän tämän oli aiheuttanutkin ja hän oli ollut typerä kuten häneltä hyvin ominaista oli mutta hän oli tällä kertaa ollut aiempaakin vielä rutkasti typerämpi eikä hän koskaan antaisi tätä itselleen anteeksi...Ei edes silloin kun Marie joskus päättäisi antaa hänelle anteeksi...Hän oli käyttäytynyt typerästi ja tehnyt Marielle jotain mitä tämä ei olisi ansainnut...Toinen olisi ansainnut niin paljon parempaa kuin hänet saatika sitten sen mitä hän oli tälle tehnyt!

Marien kertoessa olleensa aikeissa antaa itsensä hänelle Sloane katui tekoaan entistäkin enemmän. Hän painoi päänsä käsiinsä ja koetti estää itseään purskahtamasta itkuun vaikka se olikin jo hyvin lähellä...
"Ei, mä oon tyhmä", Sloane ynähti päätään pudistellen, "Sä et oo tyhmää nähnykää. Mä en tajuu miks menin pilaamaan mahdollisuuteni sinuun ku sä oot jotain kauneinta, fiksuinta ja ihaninta mitä mulle on koskaan tapahtunu!"
Poika antoi lopulta kyynelilleen periksi kun Marie kyyneleitään kuivatessaan nosti olkalaukkunsa pöydälle ja vei sen siitä olalleen kertoen palauttavansa hänen paitansa. Sloane nyökäytti surkeana päätään...
Nyt hänen olisi aivan turha kuvitellakaan viettävänsä enää yhtäkään yötä Marien vierellä...Voih, toinen oli todella parasta mitä hän oli koskaan osakseen saanut ja hän oli tehnyt jotain niin kamalaa toiselle ettei hän koskaan edes kunnolla käsittäisi tekonsa kamaluutta! Marie oli ainoa tyttö jonka seurassa hän oli viihtynyt jonkin aivan muun kuin seksin takia ja silti hän oli antanut haluilleen vallan ja käynyt kiinni toiseen tyttöön!?
"Mä en oikeesti tarkottanu. Anteeks", Sloane pyysi jälleen vaikka tiesikin että voisi viedä hyvin kauan aikaa ennen kuin Marie voisi antaa hänelle anteeksi mutta hän tahtoi silti toistaa toiselle sitä tosiasiaa ettei hän todellakaan ollut ajatellut tekojaan ja niiden mahdollisia seurauksia ennen kuin oli toiminut...Hän ei ollut tarkoittanut satuttaa omaa tyttöään!
...Entistä tyttöään...

[Minsku]

// Nyt tulee lyhyttä. Sorrrry //

Marie ei tiennyt mitä hän oli ajatellut. Oliko hän uskonut, ettei poika katunut tekoaan vaikka niin sanoikin? Ehkä, mutta kuullessaan toisen värisevän, heikon äänen ja nähdessään kyyneleet, oli hänen pakko uskoa. Näky ehkä hieman yllätti ja hämmensikin häntä. Hän ei ollut nähnyt Sloanen itkevän tai olevan noin alamaissa... Toinen kutsui häntä kauneimmaksi, fiksuimmaksi ja ihanimmaksi asiaksi mitä tuolle oli koskaan tapahtunut. Tyttö pudisti kevyesti päätään ja kuivasi taas poskille virtaavia kyyneleitä. Tuo ei ollut reilua! Poika ei ollut reilu! Sanat saivat hänen sydämensä jättämään yhden lyönnin välistä. Hän niin halusi kiertää kätensä pojan ympärille ja kuiskata miljoona kertaa rakastavansa tuota ja.. Mutta hän ei voinut, hän ei millään olisi voinut antaa itsensä tehdä niin. Marie kuljetti kättään tummanruskeiden hiustensa lomassa ja hengähti syvään koettaen saada itkuaan loppumaan. Hän tulisi itkemään varmasti vielä paljon, mutta Sloanen edessä hän ei halunnut enää itkeä.

Marie kohotti katseensa Sloanen silmiin tuon pahoitellessa jälleen, varmaankin sadannen kerran edellisillan jälkeen. Tyttö voisi sanoa antavansa anteeksi, mutta sisimmässään hän ei ollut vielä valmis ja siihen menisi aikaa, kunnes hän todella voisi sanoa antaneensa anteeksi.
”Tiedän, että olet pahoillasi. Mutta tarvitsen aikaa.. Joten jätä minut vain rauhaan”, hän pyysi hiljaa, tuskaisesti, ja siirsi katseensa käsiinsä.
Hänen oli jo nyt ikävä Sloanea ja hän tiesi, että tästä tulisi täyttä kidutusta. Mutta toivottavasti hiljalleen hän tottuisi taas normaaliin elämäänsä, missä hänellä ei olisi poikaystävää, vain kaverit ja koulunkäynti. Hän palaisi jälleen luokkansa hikipingon rooliin.   

[Miwra]

//Ei se mitään :D Sisältöö kuitennii sen verran että tohon onnistuu helposti vastaamaan :D//

Sloane osasi olettaakin Marien tarvitsevan aikaa mutta hän tiesi ettei itse varmasti koskaan onnistuisi jättämään toista rauhaan! Ei edes sen jälkeen kun olisi saanut anteeksi! Eikä hän malttanut odottaa toisen anteeksipyyntöä...Voih, tämä oli yhtä kidutusta jos häneltä kysyttiin ja sitä se oli jo tässä vaiheessa! Ehkä kaikki olisi sujunut helpommin ja tarpeeksi nopeasti jos hän olisi rakastanut poikaan mutta hän oli rakastunut tyttöön! Ja sellaiseen tyttöön johon viimeisenä hänen kaltaisensa koulupinnarin uskoisi rakastuvan mutta se ei ollut haitannut häntä missään vaiheessa!

Sloane nyökäytti päätään kun Marie pyysi häntä jättämään tämän rauhaan. Hän piti katseensa lattiaan suunnattuna. Noh, ainakin hän voisi jatkossa juoda maksansa piloille ilman että hänen tarvitsi pelätä tekevänsä jotain yhtä pahaa kuin mitä hän oli viimeksi mennyt tekemään...Hänellä ei ollut enää mitään menetettävää! Kumma kyllä se silti tuntui ikävämmältä kuin aika jona hänellä oli ollut kerrankin jotain menetettävää...
"Mä odotan."

Sloane nyki paitansa hihoja sormiaan suojaamaan ja työnsi lopulta hivenen turhautuneena kätensä taskuihinsa. Oli vain yksi paikka tässä lähistöllä joka voisi riistää hänen muistinsa edes hetkeksi. Tylyahoon hän suuntaisi nyt oli hänellä sitten lupaa siihen tai ei...
"Meen ryyppään pääni hajalle et...Kerro sit ku oot valmis", Sloane vastasi allapäin ja pyyhälsi toisen ohi ja ulos kirjastosta. Hänen äänensä ehkä oli varmempi kuin aiemmin mutta nopeasti hän jälleen menetti puhekykynsä ja vaikka hän kuinka koettikin pidätellä kyyneleitään ei hän tuntunut millään onnistuvan siinä!

[Minsku]

// Hyvä. :D En haluaisi vielä lopettaa tätä peliä, niin Marie saattaa tehä tässä viestissä jotain.. Hm, no vähän jotain epäMariemaista. x) Soi tässä Mad World taustalla, ah haikeat tunteet. :"D //

Marie koitti hymyillä hieman, kun toinen sanoi odottavansa. Oli se sitten valhe tai totuus, hän ei välittänyt. Se, että hän oli kuullut sen omilla korvillaan, oli tärkeintä. Hymy, jota hän oli koittanut, oli lähinnä vain pienen pientä suupielen nykinää ja hän lopetti yrittämisen sen tuntuessa turhalta. Hän ei tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan sen jälkeen, kun hän todella antaisi toiselle anteeksi. Yhteen palaaminen tuntui tällä hetkellä mahdottomalta, mutta ei sitä koskaan voinut tietää...

Tytön katse laskeutui Sloanen käsiin ja hän seurasi hiljaisena, kun toinen nyki hihoja sormiensa suojaksi ja työnsi kätensä farkkujen taskuihin. Hiljainen huokaisu livahti hänen huuliltaan ja katkesi kuin seinään hänen kuullessaan, miten toinen oli aikeissa jatkaa päiväänsä. Ryyppäämään päänsä hajalle... Ehkä Marie ei ollut enää pojan tyttöystävä, eikä hänellä ollut mitään sananvaltaa tuon tekemisiin.. Mutta hän silti rakasti tuota - valitettavasti. Sille tunteelle hän ei voinut mitään, vaikka tunsikin olonsa petetyksi. Itsensä räkäkänniin saattaminen ei ehkä kuitenkaan ollut paras mahdollinen tapa... Unohtaa tai parantaa tilannetta. Hän pureskeli kevyesti alahuultaan mietteliäänä ja lopulta turhautuneesti pyöräytti silmiään, ärähti itselleen ja lähti juoksemaan pojan perään. Aluksi hän ei nähnyt toista missään, kunnes kulman takaa hänen katseensa osui pojan loittonevaan selkään. Onneksi toinen ei ollut vielä ehtinyt turhan pitkälle.
"Sloane!" Hän huudahti toisen perään ja toivoi, että tuo pysähtyisi. "Oikeasti, onko se kaikkein parhain ratkaisu? Sillä tavalla sinä menetit minutkin, ellei satu muistumaan mieleen..." 

[Miwra]

//Voih, Sloanella kerranki joku joka pitää siitä huolta! <3 :D//

Sloane marssi määrätietoisesti kohti Tylypahkan suuria pariovia hiukset hulmuten eikä hän todellakaan osannut odottaa jonkun astuvan hänen ja alkoholin väliin tuolla tavoin! Ei etenkään tytön jota hän oli juuri pettänyt - vaikkakin juuri alkoholin vaikutuksen alaisena!
Sloane kääntyi hölmistyneenä ympäri ja veti kätensä taskuistaan. Marien huolehtiminen sai hänet samaan aikaan liikuttuneeksi että hieman ärtyneeksi. Liikuttuneisuus tosin vei voiton ja hän pysähtyi kiltisti odottamaan tätä mutta toisaalta hän ei tiennyt mitä muutakaan olisi tehnyt kuin ryypännyt! Hän oli aina perustanut elämänsä ryyppäämiselle ja sääntöjen rikkomiselle - yhtälailla kuin kauniille tytöillekin - ja vaikka hänen juomisensa seurustelun myötä olikin vähentynyt ei hän enää seurustellut joten miksi muuttaa vanhoja tapoja!?
Eikä hän muuten onnistuisi unohtamaan Marieta hetkeksikään!

"M-mut-", Sloane aloitti onnettomana vaikka tiesikin ettei hänen valitsemansa ratkaisu varmasti ollut se paras mahdollinen ja - kuten Marie ystävällisesti huomauttikin - juuri alkoholin takia hän oli menettänyt tyttönsä, "-Sä valvotit mua jo viime yön enkä mä saa sua mielestäni muutenkaan! Mua väsyttää mutta syyllisyys ei jätä mua rauhaan ja mä tiedän vaan yhen tavan hiljentää se!"
Sloane kurtisti kevyesti kulmiaan. Tietysti jos Marie osaisi kertoa hänelle paremman ratkaisun mutta poika itse ei sen parempaa keinoa keksinyt eikä hän saisi ensi yönäkään unta ellei jotenkin voisi viedä ajatuksiaan siitä mitä oli tehnyt Marielle!

[Minsku]

// haha, joo, vaikka Marien pitäisikin olla sille vihainen. x) on se vaikeaa! //

Marie huokaisi hieman jopa helpottuneena pojan pysähtyessä paikalleen. Ei se tietystikään ollut hänen asiansa mitä toinen tekisi, mutta hän mielellään muistutti Sloanea, että oli muitakin tapoja hoitaa surua ja ongelmia. Vaikka hän yhä olikin erittäin vihainen tuolle, ei hän voinut silti olla huolehtimatta toisesta. Kunhan hän vain pitäisi hieman välimatkaa tuohon ja katsoisi, ettei antaisi toisen loukata uudestaan... Ei antaisi sydämensä särkyä jälleen.. Niin kaikki olisi hyvin. Ehkä hän vielä joskus voisi jutella normaalisti Sloanen kanssa ja pääsisi eroon näistä inhottavista ristiriitaisista tunteista. Hän halusi lyödä ja huutaa, mutta toisaalta myös suudella toista. Tämä ei ollut... normaalia!

Tyttö kurtisti hieman kulmiaan kuunnellessaan toisen selitystä, miten tuo ei ollut saanut unta yöllä hänen takiaan ja kuinka hän pyöri tuon mielessä alati. Hän pudisti pienesti päätään ja astui lyhyen askeleen lähemmäs poikaa.
"Älä puhu tuollaisia... Saat minut vain haluamaan.. Suudella sinua... Enkä voi.." Marie hengähti taas syvään ennen kuin hän joutuisi turhan syvälle tunteisiinsa.
"Mutta miten vain. Sinun asiasi eivät kuulu minulle ja voit tehdä mitä ikinä haluatkaan. Yritin vain... auttaa. Vaikka... vielä vihaankin sinua", hän sanoi löydettyään voimaa puheeseensa ja saatuaan takaisin rohkeutensa ja varmuutensa.
Hän tiesi, että hänen olisi pitänyt jo kääntyä kannoillaan ja lähteä, mutta hänen jalkansa eivät suostuneet liikkumaan. Hän laski katseensa kengänkärkiinsä ja hieraisi yhä kosteita silmiään. 

[Miwra]

Sloane nielaisi kuuluvasti. Marie tahtoi suudella häntä? Se sentään hieman piristi hänen oloaan vaikkei toinen häntä suudella voinutkaan ja syykin oli selvä. Hän ansaitsi eron Mariesta sen jälkeen mitä oli tehnyt eikä toinen todennäköisesti ottaisi häntä enää takaisinkaan sen jälkeen...Se oli hänen osaltaan ollut vain yksi kamala virhe joka oli maksanut hänelle hänen onnensa mutta nyt Sloane ei kuitenkaan kyennyt estämään kevyttä hymyä huuliltaan - sellaista jota niillä ei oltu nähty sitten eilisen mikä oli nopeasti sopeutuvalta Sloanelta outoa mutta jos tiesi mitä hän oli mennyt tekemään saattoi todeta sen aivan normaaliksi.
Marie siis yhä tunsi jotain häntä kohtaan!?
Ehkä se tarkoitti sitä että tämä joku päivä antaisi hänelle anteeksi!? Ja ehkä ottaisi hänet vielä joskus takaisinkin? Noh, kuka olisi estänyt murheissaan pyörivää Sloanea toivomasta kun Marie oli sanoin tehnyt selväksi mitä olisi halunnut tehdä vaikkei voinutkaan!?

"Älä itke, söpöli", Sloane ynähti ja vei tärisevän kätensä silittelemään hetkeksi kevyesti Marien hiuksia. Sitten hän laski katseensa yhdessä kätensä kanssa ja nuolaisi kuivuneita huuliaan.
"Ryyppäminen vaan on ainoo tapa jolla koskaan on hankkiutunu ongelmistani eroon. En mä osaa muutakaan", Sloane hymähti ja virnisti kevyesti ja hivenen sarkastisesti, joskin vain itselleen.
Hänhän se tässä oli jolla oli tapana ratkaista ongelmat viinalla ja suorastaan elää viinasta! Ehkä hänen vain pitäisi myöntää se että jokainen taiteilija oli alkoholisti!? Se vain että hänen uransa maalarina yhtälailla kuin muusikkonakin taisi olla aikalailla toivoton unelma sillä hänestä ei olisi sellaiseen. Hän käytti liian vähän järkeään jotta olisi oikeasti voinut joskus menestyä.
Mutta alkoholista hänen oli kaikesta huolimatta niin kumman vaikea koettaa päästä eroon! Edes jossain määrin...

[Minsku]

Marie hätkähti pienesti tuntiessaan toisen kosketuksen pehmeissä hiuksissaan. Toinen kutsui häntä söpöliksi, aivan kuten oli joskus kutsunut heidän lyhyen seurustelusuhteensa aikana. Brunette kurtisti hieman kulmiaan ja pudisti päätään. Toisen kosketus oli liian houkuttelevaa, mutta toisaalta samalla myös satutti häntä. Sloane totesi ryyppäämisen olevan ainoa tapa hankkiutua eroon ongelmistaan. Tyttö hymähti vinosti ja otti pienen askeleen taaksepäin. Hän oli tainnut tehdä kaiken mitä pystyi tekemään tuolla hetkellä.
"Miten vain", hiljaa tuhahtaen Marie kääntyi kannoillaan ja lähti ripeästi kävelemään oman tupansa suuntaan.
Kyyneleet olivat kuivuneet, eikä niitä ei enää tullut, mutta hänestä tuntui yhä pahalta. Sisimmässään hän oli kuitenkin jo antanut hieman anteeksi Sloanelle, nähtyään kuinka toinen kärsi omasta teostaan. Mutta hän ei vieläkään voinut unohtaa..

// Lyhyt. Sori kun on vastaaminen kestänyt. Mutta kiitos pelistä. :3 Saatiin taas aikaan kunnon draamaa! //

[Miwra]

Sloane nyökäytti päätään. Marie lähti ja pojan olkapäät lysähtivät vaikkei hän ollutkaan odottanut samantien tapahtuvaa anteeksiantoa. Tytön sanoista ja huolehtimisesta huolimatta Sloane kääntyi jälleen Tylypahkan suuria kaksoisovia kohden ja jatkoi aiottua matkaansa niistä ulos ja kohti Tylyahoa. Marie ei voinut ehkä ymmärtää sitä mutta tällaisinä hetkinä alkoholi oli hänen ainoa ja uskollisin ystävänsä!
Eihän hänellä Marien lisäksi ollut muitakaan ollut...Ja nyt hänellä ei ollut enää Marietakaan...

//Kiitti sulleki pelistä :D//